Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Joulupukki ja perhe

Jouluaatto Helsingin Tammisalossa, Tammisalontie 12.

Kuusessa palavat oikeat kynttilät.
Sähkökynttilät alkoivat yleistyä 50-luvulta alkaen
mutta edelleen on paljon ihmisiä,
jotka ihailisivat kuusessa mieluimmin aitoja kynttilän liekkejä.

Suomessa pukilla oli pitkään takkina nurin käännetty turkki.
Punaiset pukintakit rantautuivat Amerikasta Suomeen vasta myöhemmin.
Joulupukilla on kuvassa naamari. Se oli käytännöllinen,
sillä useimmiten joulupukkina toimi isä tai joku muu lähisuvun mies.
Ei ollut tarkoitus, että lapset tunnistaisivat pukin.
Tosin lapset eläytyivät pukkileikkiin silloinkin,
kun tunnistivat pukin.
Saattoi käydä niinkin, että pieni poika,
jolle luultiin pukin menevän täydestä,
vei vaikeasti avattavan pakettinsa takaisin joulupukille ja sanoi:
"Avaa, isä!"

Kuvan toisella naisella on vyötäröllään esiliina.
Se oli 1960-luvulla keittiöaskareissa itsestään selvä asuste.
Oli paljon helpompaa pestä ja silittää pieni esiliina
kuin kokonainen mekko.

Nuorella pojalla on valkoinen paita.
Onhan jouluaatto, odotettu juhla.

Seinällä näkyy ryijy ja siinä vuosiluku 1952.
Monen kodin seinällä oli äidin tai isoäidin kutoma ryijy.

Kuva CC BY 4.0, Juha Jernvall (1960-1969), Helsingin kaupunginmuseo, Finna

 

Jouluriemua syöttötuolissa

Pikkutyttö istuu juhlamekossaan syöttötuolista käännetyn pöydän ääressä.

Kuusessa palavat elävät kynttilät.

CC BY 4.0, Väinö Kannisto 1954, Helsingin kaupunginmuseo, Finna

 

Kahvia lahjaksi, tuliaiseksi tai palkinnoksi

Kahvia annettiin usein lahjaksi tai vietiin tuliaisiksi.
Erikoiskahveja tuli myyntiin sesongin mukaan.
Monet paahtimot tekivät omia joulukahvejaan.

Monet yritykset jakoivat kahvia mainoslahjana.
Omat kahvipurkkinsa tekivät esimerkiksi Valmet,
Samara ja Osuuspankki.
Myös Linnanmäellä oli oma Linnanmäki-kahvinsa.
Vanhempien arvostaman palkinnon
saattoi voittaa vaikka onnenpyörässä.

Oletko antanut lahjaksi tai vienyt tuliaisiksi kahvipaketin?
Oletko voittanut joskus kahvipaketin? Kerro lisää.
Milloin kahvi on hyvä tuliainen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015.
Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kinkku

 

Arvoitus
Kulkee maata kuin kuningas, vaeltaa kuin valtaherra.
Joka vuosi varrotaan köyhimpäänkin kotiin,   (joulu)

 

Kyll´on kystä aitassa
Tule meille, Tuomas kulta!
Tuopa joulu tullessasi!
Tule kekri, jou´u joulu,
sekä pääse pääsiäinen!
Kyll´on kystä aitassamme,
paljo pantua eloa,
sirkan reisi, paarman jalka,
peiposen peräpakara,
sammakon sakarivarvas,
sisiliskon silmäpuoli.
               - Kanteletar

 

Kasku
Tarjoilija suositteli pullealle asiakkaalle kasvistuokaa.
- Minä otankin lehtipihvin, innostui asiakas.

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Postikortti: Hyvää Joulua

              Pori 19.12.1927

Hei!

Tulisi joulu, että
saisi yölläkin syödä!
Ja pianhan joulu tuleekin.

Joko olet hankkinut kuusen?
Teetkö tänä jouluna
lipeäkalaa ja lanttulaatikkoa?

Toivotan sinulle
oikein Hyvää Joulua!

Muista myös, että
" Jouluna Jumala syntyi,
paras poika pakkasella ".

Laina

 

Keskustelun aiheita
Miten sinä olet viettänyt joulua?
Syötiinkö teillä lipeäkalaa ja lanttulaattikkoa?
Kerro jouluruuista!
Millaisia joulukoristeita kodissasi oli?
Miten joulukuusi koristeltiin?
Kerro lapsuuden aikaisista joululahjoista!
Kävitkö joulukirkossa?
Kerro muistojasi joulukirkosta?
Miten sinne mentiin, millainen tunnelma siellä oli?
Oletko lähettänyt joulukortteja. Millaisia?
Oletko säilyttänyt saamiasi joulukortteja? Miten?
Millainen oli lapsuutesi joulu?
Muistatko vanhoja joululauluja?
Muistettiinko jouluna elämiä? Miten?

Miten nuoruutesi joulunvietto eroaa nykyisestä?
Millaisen joulun nykyään haluaisit viettää?

kirjasta Rajala, Pertti (1990): Kirjeet kertovat - selkokirja muisteluryhmille. VTKL.

 

Arvoitus
- Mikä on suurempi kuin joulukuusi?
- Jouluseitsemän.

Kasku
- Mikä on majavien joululaulu?
- Joulupuu on nakerrettu.

Kasku
Opettaja: Tärkeintä jouluna ei ole suinkaan se, että toivotte lahjoja vaan mitähän se voisi olla?
Lapset: No, tietenkin se, että todella saamme ne lahjat, joita toivomme. 

 
Postikortti: Iloista Joulua

Kasku
Työntutkija tuli joulupukin työpajalle Korvatunturille ja tapasi joulupukin.
- Kuinka monta tonttua työskentelee täällä verstaassa?
- Noin joka viides.

Kasku
- Mitä tapahtui tontulle, joka hukkasi tupsulakkinsa?
- Jäätyi korva tunturilla.

 

Riisipuuro

Perinteinen puuroresepti

Ennen puuron keittämistä ryynit huuhdottiin kylmässä vedessä
ja liotettin muutamia tunteja, karkeita ryynejä 12 tuntia.

Puuroa keitettiin vienolla ja tasaisella tulella 1-3 tuntia.

Jos puuroa jäi tähteeksi, se paistettiin pannussa vähässä voissa
ja syötiin seuraavalla ate­rialla.


Tähteeksi jääneestä ohrapuurosta valmistettiin myös vanukasta.
Puuro laitettiin vedellä kostutettuun kivivatiin
kerroksittain marja-tai raparperisoseen kanssa.
Paistettiin noin 1 tunti ja tar­jottiin lämpimänä
mehukastikkeen kanssa.

Helmivelli oli ennen monen herkkua.
Helmiryynit valmistetaan poistamalla jyvistä ulkokuori ja pyö­ri­stäm­ällä ne.

Sananlasku

Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin.
Kiertää kuin kissa kuumaa puuroa.

Oli miten oli, mutta puuroa illaksi.
                 

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Sekahedelmäkeitto

 

Sananlaskuja:

Lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa.
Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa.
Nälkä kasvaa syödessä.
Nälkä on paras kokki.

Kuva © Sastamala Visual Oy