Kuvalista

Ahkeruuslaatikko
Alakansakoulun askarteluvälineitä
Lukemisen ja laskemiseen opetteluun.

MIRRIT KOULUSSA

Tässä on taulut
ja tässä on sienet,
ja tässä on opissa
ystävät pienet.

Nyt sietäs olla
sukkelat tuumat,
Mirrillä aivan
on korvat kuumat.

Tästäpä tulee
lystikäs juttu:
aa, aa, aa –
se on vanha tuttu.

Mutta sitten se
tuleekin tenä,
voi, sua pikkuinen
nykerönenä!

Mikä ne kaikki
koukerot kummat?
Niin ne on eessä
kuin pilvet tummat.

Alku on hankala,
ahkera voittaa –
kyllähän Missukat
parhaansa koittaa.

Keiltä vain läksy
liukkaasti luistaa,
sille se kukkokin
munia muistaa.

- Immi Hellén. Lasten runokirja:
Suomen pojille ja tytöille omistettu.
1930. Valistus, Helsinki.

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Ahkeruuslaatikko,
Napialan Wanha koulu, Janakkala

Raittiuskansan Kirjapaino Oy 1951

ALKUSANAT
"Koulujuhlat ovat kautta aikojen tuottaneet iloa ja virkistystä
koululaisen useinkin yksitoikkoiseen ja raskaaseen arkeen.
Opettajaa ne myös ovat virkistäneet ja lähentäneet oppilaisiin.
Alakoululle sopivan juhlaohjelman löytäminen tai keksiminen
on kuitenkin tuottanut opettajalle suurta päänvaivaa.
On täytynyt selailla lastenlehtiä ja monenlaisia kirjoja
löytääkseen edes jonkin alakouluasteelle sopivan runon tai vuuorokeskustelun."

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Napialan Wanha koulu, Janakkala

Arabialla oli Kaj Franckin suunnittelema astiasarja kouluja varten.
Lautasen käyttöpuolella reunaa kiersi sininen raita.

Lautasen alla alaluokkalaisen pujottelema vohvelikankainen ruokaliina.

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, esineet Napialan Wanhassa koulussa, Janakkalassa

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Napialan Wanha koulu, Janakkala

Vuonna 1955 Helsingin kansakoulujen ruokailussa siirryttiin uuteen vaiheeseen.
Ruokalistoja alettiin suunnitella kahdeksi viikoksi eteenpäin
ja aterialla tarjottiin lämpimän ruuan lisäksi kaksi desiä maitoa ja pala kovaa leipää.

Suomessa toimi 6-vuotinen kansakoulu vuodesta 1866 peruskoulun tuloon eli 1970-luvulle asti.
Vuodesta 1948 lähtien kuntien oli järjestettävä kaikille oppilaille maksuton ateria jokaisena koulupäivänä.
Siihen asti oppilaat olivat tuoneet kotoa omat eväät.
Vähävaraisten perheiden lapsilla ne olivat usein hyvin puutteelliset.  

Suomen käsityön museo lainaa Muistelusalkkua kansakouluajoista,
jonka mallin mukaisesti kannattaa koota uusia salkkuja vaikka joka hoivakotiin.

Vanha uskomus
Jos veitsi putoaa, se tarkoittaa miesvierasta.
Jos haarukka putoaa, se tarkoittaa naisvierasta.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc   Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 15.11.1955.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r55-4320_1.tif

Lagstadin kansakoulu Espoossa oli koulukäytössä vielä kevätlukukaudella 1954.

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 61
kappaleessa 17. Koulu

Kuva © Kirsi Alastalo

Kauniin käsialan opettelemiseen uhrattiin paljon aikaa.
Kirjoittamaan opeteltiin Toivo Salervon suunnitteleman mallikirjoituksen mukaan.

Kirjoitusvälineitä olivat mustepullo, mustekynä, imupaperi ja tilkuista koottu mustekynänpyyhin.
Koska kynässä ei vielä ollut mustesäiliötä,
terä kastettiin pieneen mustepulloon.
Muste valui kynän uraa pitkin vähitellen,
ja joskus jälki oli ohutta, joskus paksua.
Tahrat kuivattiin imupaperilla.

Pulpetin päällä pidetty pieni mustepullo kaatui tai tippui lattialle helposti.
Siksi pulpettien kanteen tehtiin pullolle sopiva reikä.

Ennen kuin musteella kirjoittamista harjoiteltiin, tehtiin kynänpyyhin.
Siinä oli pyöreitä kangaspaloja päällekkäin,
ja pakka ommeltiin yhteen keskeltä.
Tilkkupakan molemmille puolille ommeltiin nappi.
Tilkut ja napit tuotiin yleensä kotoa.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 21.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 60.

Kuva © Kirsi Alastalo

Einar W Juva - . Merkoski - Alfred Salmela - Eino Keskinen
Kotiseutu ja isänmaa menneinä aikoina
Kuvauksia kansakoulun keskiluokille

liittyy kansakoulun yläluokkien historian oppikirjaan
Isänmaan historia sekä muiden kansojen vaiheita

Kustannusosakeyhtiö Otava & Osakeyhtiö Valistus 1954

Kuva Outi Mäki: oppikirja Janakkalan Wanhassa koulussa

Lahden Kärpäsen kansakoulun koululääkäri tutkimassa oppilaita.

Julkaistu Kuluttajain Lehdessä vuonna 1950 (No 40, s. 6)

Alkuperäinen kuvateksti:
"Koululääkäri käy koululla tarpeen mukaan ja
suorittaa joka kevät ja syksy kaikkien oppilaiden tarkistuksen."

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 62
Luvussa 17. Koulu.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_10095D

Kouluradion ohjelman äänitys käynnissä.

Alkuperäinen kuvateksti Kuluttajain lehdessä 1956:
"Tässä siirtyvät 'Kuningas Patamobiuksen' moninaiset seikailut ääninauhalle - ne, jotka ovat sattuneet kuuntelemaan Kouluradiota, tietävät, että seikkailun henkilöt ovat kaikki vedeneläviä.
Heistä näemme vasemmalta mateen (Oiva Sala), itsensä rapu Patamobiuksen (Holger Salin), särjen (Hillevi Lagerstam) ja salakan (Sirkka Hirvonen)."

(Kuluttajain lehti 18/1956, s. 8)

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, kuvaaja: Kalle Kultala, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11116H

Kansakoulun oppilaille kerrottiin hygieniasta ja loisista.
Lapamadot olivat yleisiä,
koska kaloja ei kypsennetty kunnolla.
Runsaskaan suolaaminen ei tapa lapamatoa.

Koulun havaintovälineiden joukossa oli pullo,
josta lapset näkivät, miltä lapamato näyttää.

Tosin moni oli jo nähnyt sen luonnossa aiemmin,
kun saaliiksi saatuja lahnoja oli
ennen ruuaksi laittamista avattu.

Lapamato voi elää ihmisen suolistossa parikymmentä vuotta
ja kasvaa jopa 20 metrin pituiseksi.
Samassa suolistossa voi olla useita matoja yhtä aikaa.
Oireita ovat päänsärky, huonovointisuus ja anemia.

Lapamadon voi saada mateen, hauen, ahvenen ja kiisken mädistä,
mutta siiassa ja kirjolohessa se ei juurikaan viihdy.
Lapamato voi asettua myös kissaan tai koiraan,
joten niillekään ei saa antaa raakaa kalaa.

50-luvulla koululaiset oppivat hokeman "Raaka kala, paha kala",
kun Mato-Alli eli sosiaalineuvos Alli Vaittinen-Kuikka
taisteli kansantaudiksi levinnyttä lapamatoa vastaan.

Nykyään lapamato todetaan Suomessa vuosittain
noin kahdestakymmenestä ihmisestä.
Matotartunnan voi saada kalan mädistä tai sushista.
Mäti pitää aina pakastaa vähintään vuorokaudeksi
ja vähintään -18 asteen pakkaseen,
jotta siinä olevat mahdolliset lapamadon munat kuolevat.

Mato häädetään lääkkeillä (kuva).

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 64
kappaleessa 17. Koulu

Kuva CC BY 4.0  Outi Mäki

1951 Raittiuskansan Kirjapaino Oy

Tyypillisen luokkahuoneen etuosassa oli opettajan koroke eli kateederi,
liitutaulu, helmitaulu, karttateline ja karttakeppi, iso puinen viivoitin, taulusieni ja liidut.
Nurkassa seisoi urkuharmoni
ja seinälle oli ripustettu piirrettyjä pahvisia opetustauluja ja karttoja.

Oppilaita oli paljon ja pulpetit tiheässä.
Silti monen koulun luokkahuoneissa myös syötiin ja voimisteltiin.
Puiset pulpetit olivat yksin tai kaksin istuttavia.
Pulpetin kannen alla tavarat olivat siistissä järjestyksessä.

Alaluokilla tarkastettiin lähes päivittäin, että jokaisella oli taskussa nenäliina.
Kynsien puhtautta seurattiin myös.
50-luvun alkupuolella esiliinat olivat kouluissa tytöille pakollisia
ja vielä vuosikymmenen puolivälistä on paljon luokkakuvia,
joissa melkein kaikilla rusettipäisillä tytöillä on esiliinat edessä.
Esiliinoja tehtiin myös koulukäsityönä.

Kansakouluntarkastajat kiersivät kuuntelemassa oppitunteja.
Kuri oli tiukka.
Vähäisestäkin supattelusta joutui nurkkaan seisomaan.
Karttakeppi saattoi läpsähtää sormille,
jos kädet eivät pysyneet paikoillaan pulpetilla.
Vastatessa ja opettajan luokkaan tullessa noustiin seisomaan ja opettajaa teititeltiin.

Koulu alkoi syksyllä aina 1. syyskuuta.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 19.
Muistoissamme 50-luku -kirjassa sivulla 66
luvussa 17. Koulu.

22-sivuinen kirja kansakoulujen vanhoista opetustauluista:
Talvitie, Outi (2015): Suomikuvan rakentajat – kansakoulun kuvataulut.
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran julkaisuja 9.

Kuva © Kirsi Alastalo

Kun muovailuvahan kauniin värisistä vahapötköistä
oli tarpeeksi kauan muovailtu monenvärisiä töitä,
vahapallot olivat sekoittuneet epämiellyttävän värisiksi möykyiksi
ja ne sisälsivät hiuksia ja muuta roskaa.

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, muovailuvahat: Napialan Wanha koulu, Janakkala

Lyijykynän lisäksi kirjoittamiseen käytettiin mustekynää. Metallinen irtoterä kiinnitettiin puiseen varteen. Terä kastettiin pienessä lasipullossa olevaan musteeseen ja kirjoitettiin kaunokirjoitusta, jossa oli paljon kaarevia viivoja ja koukeroita. Yhdellä kastamisella muste riitti vain muutamaan sanaan. Lopuksi kirjoituksen päälle saatettiin painaa imupaperi, joka kuivasi ylimääräisen värin. Opettaja jakoi oppilaille isosta pullosta mustetta pienempiin pulloihin, joihin kynät kastettiin. Vasenkätisillä oli vaikeuksia olla sotkematta märkää tekstiä kämmenen syrjällä. Alakoulussa ommeltiin käsityötunnilla mustekynän pyyhin. Siinä oli monta pyöreää flanellitilkkua päällekkäin ja nappi keskellä. Kuulakärkikynät yleistyivät vasta 1960-luvun lopulla.

Sananlasku
Oppia ikä kaikki.
 

Askartelua: pensselin ja mustekynän pyyhin

Sanastoa: Akvilan muste, pulpetin mustepullosyvennys, imupaperi, kuivain, kosmoskynä, täytekynä, kuulakärkikynä

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

”Tällaiset paperityöt ovat erittäin sopivaa ajanvietettä pienille lapsille.
Ensimmäiseksi on työ pistettävä.
Kuva asetetaan kovalle tyynylle tai kangasalustalle
ja paksunlaisella neulalla, jonka päähän on pantu lankaa,
pistellään reikä joka pisteeseen.
Tämän voivat vain isot lapset suorittaa kunnollisesti.
Iloisina he pistelevätkin pikkusiskoilleen työt.
Äidin lankavarastosta varmaan löytyy ylijääneitä pumpuli- ja pellavalankoja,
joista valitaan sopivan väriset.
Ompeleminen käy parhaiten laatuun tylppäkärkisellä kanavaneulalla.
Viivoja myöten ommellaan ensin yhteen kertaan
ja palataan sitten samaa tietä takaisin.
Linnuille, oraville ja muille eläimille silmäksi voi ommeltaessa kiinnittää lasihelmen.
Voi sattua, että työ ommeltaessa repeytyy.
Se korjataan liimaamalla nurjalle puolelle paperinen paikka.

Aluksi lapset tarvitsevat kuvien värittämiseen,
jonka voi tehdä joko väriliiduilla tai vesiväreillä,
koko laillakin äidin tai ison siskon ohjausta,
jotta työ onnistuisi ja tulisi somaksi.
On vältettävä räikeitä ja rumia värejä
ja totutettava lapset alusta alkaen käyttämään oikeita värejä.
Kuvat saadaan hauskan näköisiksi värittämällä myös reunat ikään kuin kehyksiksi.

Tällainen pienen työn tuottama ilo käy vielä suuremmaksi,
kun sille keksitään myös sopiva käyttö.
Se voidaan asettaa esim. tauluksi leikkituvan seinälle
tai antaa nimipäivälahjaksi äidille tai isälle.
Liimaamalla kuvia vihkoon saadaan myös kuvakirja siskolle tai veljelle jne.” 

              - Aili Sarkkila, Valistus, Ompelukuvia-kansion takakannessa

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki, Pahvikansio: Napialan wanha koulu, Janakkala

Vuonna 1956 noin 5000 abiturienttia
212 yliopistoon johtavasta oppikoulusta
oli viettämässä penkinpainajaisia ympäri Suomea.
Ressulaisten penkinpainajaisriemua Helsingin keskustassa.

Aforismi
Älä anna sen, mitä et osaa tehdä,            
häiritä sitä, mitä osaat tehdä.
               - John Wooden

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc  Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma, 17.12.1956.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r56-5004_2-2.tif

Potkukelkka oli ennen yleinen kulkuväline talviaikaan.
Sillä saattoi kuljettaa tavaroita ja yhtä ihmistä.
Postinkantajatkin käyttivät potkukelkkaa.
Pilkkionkijat pääsivät liikkumaan potkukelkalla jäällä nopeasti ja
kelkan päällä oli mukava onkiessa istua.

Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_10196A

Arvoitus Mikä sana on jokaisessa sanakirjassa kirjoitettu väärin?
                         sana väärin

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 70
kappaleessa 18. Kieli

Kuva © Kirsi Alastalo / Rudolf Koivun piirros

Kuva © Kirsi Alastalo