Kuvalista | Vahvike

Tulosta sivu

		Heteka Ennen vaahtokumi- ja runkopatjoja suomalaiset nukkuivat hetekoissa. Niitä valmisti ensimmäisenä Helsingin teräshuonekalutehdas, josta terässänky sai myös nimensä. Yksi Veikko Lavin kuuluisista lauluista on nimeltään Serenadi Hetekalle, jossa sanotaan: Rautaisessa hetekassa jokainen on maannut, pari ikäpolvea on siinä alun saanut. ...verkkopohja narahteli, rakkaat muistot mieleeni taas toi... koko talo kuuli sen, kun kylkeä vain käänsi... nukahdettiin oman instrumentin säveliin... Sananlasku Niin makaa kuin petaa. Antaa tulla lunta tuppaa, männää sängyn alle! Kuva CCO Outi Mäki
		Hetekan pääty Hetekan tärkein ominaisuus, jonka vuoksi sitä arvostettiin, oli se että luteet ja muut syöpäläiset eivät kyenneet pesiytymään siihen. Hetekoita mainostettiin narinattomina, vaikka kyllä niistä ääntä lähti. Heteka saattoi olla levitettävä: toinen vuode työnnettiin päiväksi toisen alle ja saatiin näin huoneeseen tilaa. Tavallinen patja hetekoissa oli pystyraidallinen flokkipatja (kuva, Finna/Ilomantsin museosäätiö). Flokkivanu oli kehräämöistä ja tekstiiliteollisuudesta ylijäänyttä, revittyä pumpulimaista ja helposti muotoutuvaa materiaalia (kierrätyskuituvanua), joka sisälsi puuvillaa ja villaa. Edelleenkin verhoilijat käyttävät flokkia ja sitä myydään askartelutarkoituksiin. ------- Olki oli joskus maaseudulla yleisin patjantäyte (yleinen vielä 1950-luvulla). Se oli halpaa ja helppo vaihtaa, mikä tehtiin noin kerran vuodessa – usein jouluksi. Patjantäytteiksi valittiin parhaat, pisimmät ja puhtaimmat rukiin oljet. Tähkät poistettiin. Patja täytettiin siten, että olkien paksuimmat tyvipäät aseteltiin patjan päihin ja pehmeämmät päät keskelle. Se vähensi pistelyä patjanpäällisen läpi. Patjapussin suu ommeltiin suurin pistoin kiinni. Kuva vanhasta olkipatjasta - ajalta ennen hetekoita. Kuva CCO Outi Mäki
		Jojo Kahdesta sorvatusta puukiekosta valmistettu jojo. Naruna kierteinen kalalanka. Halkaisija 6 cm. Jojo nousee ja laskee narua pitkin kättä liikuteltaessa. Jojolla voi tehdä temppuja, kuten saada sen pyörimään narun päässä hetken aikaa ennen paluuta käteen. Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus,TMM16572:32
		Kaalikääryleet einestehtaan uunissa Kaalikääryleitä paistumassa Elannon einestehtaalla Helsingissä vuonna 1936. Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa. Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8912
		Kaalikääryleiden käärimistä einestehtaalla Työntekijä valmistamassa kaalikääryleitä Osuusliike Elannon einestehtaalla Helsingissä 1936. Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8913
		Kaalinruotien poistamista Työntekijöitä poistamassa ruoteja kaalinlehdistä, jotka käytetään kaalikääryleiden valmistukseen. Elanto oli ensimmäinen valmisruokia myynyt taho Suomessa . Niille haettiin nimeä yleisökilpailun kautta, ja voittajaksi selviytyi eines. Helsingissä 1936 Kuva CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8908
		Kahvipavut kaupan pakkauksiin 20–30-luvuilla Kahvikulta-pakkauksessa näkyy Petsamo, joten Suomi-neidolla on kaksi käsivartta. Kahvikullan valmistaja oli SOK. Kuvan muut pakkaukset ovat Pauligin. Kahvikulta- ja Paula-pussit ovat 20-luvulta. Muut pakkaukset ovat 30-luvulta. Silloin pakkaustekniikka kehittyi ja yhä useampi osti kahvipapunsa pakattuina. Kahvipaketteihin alettiin leimata päiväys, ja päivättyä paahdettua kahvia mainostettiin. 30-luvulla myytiin paahdettua kahvia enemmän kuin paahtamatonta kahvia. Valmiiksi paahdetun kahvin laatu oli tasaisempi kuin kotona paahdetun kahvin. Onko kahvipakkauksen päivämäärä sinulle tärkeä? Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin aromien säilyttämisessä? Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita. Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.
		Kaksi maisteria Uimamaisterivihkiäiset Mustikkamaan uimarannalla. Kuva kuuluu sarjaan Helsinki-kuvia. CC BY 4.0, Kuvan tunniste: N102222, Kannisto Väinö, Helsingin kaupunginmuseo 1939.
		Kallio ja Mannerheim suurkirkon portailla Presidentti Kyösti Kallio ja marsalkka Mannerheim vastaanottavat sotilasparaatin Suurkirkon portailla Helsingissä 1938. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto Maanpuolustuskorkeakoulun kuva-arkisto teemana ”Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945”. Maamme-laulun nauhoitus Robert Kajanuksen johtamana vuodelta 1928, säveltänyt Fredrik Pacius, sovitus Robert Kajanus. (Raita tietokanta) Kuva cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r38-369_1.tif
		Kaulauslauta ja tukki Kaulauslauta ja -tukki olivat entisajan mankeli. Niitä käytettiin vielä 50-luvulla, koska pieniin kaupunkikoteihin ei mankeli mahtunut eikä suuria, yhteisiä mankeleita ollut kovin tiheästi. Hieman kosteat, viikatut ja vedetyt liinavaatteet kiedottiin tiukasti kaulaustukin ympärille. Kuperalla laudalla rullattiin pakettia edestakaisin puhtaan pöydän tai penkin päällä, kunnes kangas oli sileää. Lopuksi lakanarulla painettiin kaulauslaudalla pöytää vasten litteäksi. Kaulauslautaa kutsutaan myös kauluulaudaksi ja Karjalassa rullookartuksi ja kataipaalikaksi. Nykyisin käytetään myös sanoja mankelilauta ja -pölkky. Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 42. Kuva © Kirsi Alastalo
		Leikkilehmä Kannaksen lelu Oy:n noin vuonna 1930 selluloosamassasta teollisesti valmistama leikkilehmä. Korvista on jäljellä enää tukiraudat. Lehmä seisoo vihreäksi maalatulla puualustalla, jossa mustat pyörät. Lelun pituus on 45 cm ja korkeus 31 cm. Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21976:7
		Leipiä ja pullia tilauksesta Jääskestä kotoisin oleva Helena Ikonen leipoi imatralaisille pullat ja leivät asiakkaiden tuomista aineista. Emäntä Ikonen sai 1932 valtakunnan ruoanlaittomestarin arvonimen Viipurin maatalousnäyttelyssä. Kuvassa on tyypillinen oman aikakautensa puuhella. Pöydällä näkyy vesiämpäri. Vesi kannettiin pihakaivosta. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto cc Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Ruokolahti, Imatra 28.-29.1.1947. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r47-506b_30.tif
		Linja-auto ja kahvila 1920-30-luvulla Osuusliike Oripään kahvila ja 2. luokan ravintola. Kahvilan eteen on pysähtynyt Tampere-Turku -linja-auto. 1920-1930-luku, Oripää Kuva CCO (Flickr) Valokuvataiteen museo Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_11255CxxB
		Maitoauto meijerin edessä 1920-1930 -luvulla Maitoauto meijerin lastauslaiturin vieressä. Laiturilla meijerin työntekijöitä. Taustalla Elannon leipätehdas Helsingissä.
		Mannerheim ja Walden Marsalkka Mannerheim ojentaa lahjaansa 60-vuotismerkkipäiväänsä viettävälle Kenraali Rudolf Waldenille. Maanpuolustuskorkeakoulun kuva-arkisto teemana ”Etulinjasta kotirintamalle 1939–1945”. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto
		Marsalkka Mannerheim Marsalkka C.G.E. Mannerheim palaa Suomeen Intiaan ja Nepaliin suuntautuneelta matkaltaan Kaleva-lentokoneella. Malmin lentokenttä oli avattu edellisenä vuonna. Helsinki 2.4.1937. Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto
		Metsuri ruokatauolla Kainuulainen metsuri kämpässä kuorimassa perunoita vuonna 1932. CC0 Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_7599B
		Myymäläauto 1930-luvulla Ihmisiä jonottamassa Osuusliike Elannon myymäläautoon 1930-luvulla Uudellamaalla. Markkinahumussa on rahaa, mutta kirsikkapuun alla on rauhaa - japanilainen sananlasku Kuva CC0 (Flickr) Suomen valokuvataiteen museo, Kulutusosuuskuntien Keskusliiton kokoelma D1974_33_8998
		Nalle Nallen vartalo, pää ja kädet on tehty harmaasta lampaannahasta. Lampaanvilla on leikeissä kulunut paikoin kokonaan pois. Jalat on ommeltu ruskeasta sametista. Nallella on lasisilmät. Yllään nallella on harmaanruskeasta villalangasta neulotut lyhyet housut, joissa keltaiset olkaimet ja vyötäröresori. Sinisessä villaliivissä on kolme punaista nappia. Nallelelujen täytteenä käytettiin ennen sahanpurua. Nallen pituus on 43 cm. Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, MM18210:59
		Nukke Luonnonvaaleasta ja ihonvärisestä puuvillapalttinasta ommeltu tyttönukke, jolla on massasta valmistetut käsivarret, pää ja hiukset. Kasvonpiirteet on maalattu. Nukella on jalassaan trikookankaasta ommellut sukat ja mustat pegamoidikengät, joissa on pahvipohja. Pegamoidi (pesukangas) on kangasta, joka on tehty vedenpitäväksi kyllästämällä se nitroselluloosasta, kamferista, risiiniöljystä ym. valmistetulla massalla. Sitä on käytetty kirjansidonnassa. Nuken pituus on 35 cm. Näitä nukkeja valmistettiin teollisesti vuosina 1930 – 1949. Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:2
		Nukke Tämän nuken on valmistanut Bruno Schmidtin Nukketehdas (Puppenfabrik) 1930-1939. Nuken pää, kädet ja jalat liikkuvat. Ne on kiinnitetty vartaloon kuminauhoilla. Nukella on ruskeat lasisilmät. Silmät ovat alunperin olleet sulkeutuvat, mutta ne on liimattu paikoilleen. Alkuperäinen silmämekanismi on todennäköisesti asetettu paikoilleen nuken päälaella olevan reiän kautta. Pää on täytetty pumpulilla ja päälaki on pehmeä. Hiukset, jotka on kammattu kahdelle palmikolle, on kiinnitetty ommellen harsokankaaseen, joka on puolestaan kiinnitetty päähän liimalla. Vaatteet eivät ole alkuperäisiä. Nukelle on ommeltu valkoinen puolialushame ja puuvillainen pusero. Puseron hihansuihin ja kaula-aukkoon on käsin virkattu valkoista puuvillapitsiä. Liivihame on villakangasta. Nuken pituus on 33 cm. Nuken päässä on leima SCHUTZ MARKE / S/30 / GERMANY. Leikkikaluja Finnassa. Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM19061
		Nukke Tämä nukketaloihin sopiva miesnukke on vuosilta 1930—1959. Se on vain 14,5 cm pitkä. Hattu on samaa massaa kuin pää. Pitkät housut on ommeltu ruskeasta villahuovasta ja pusero vaaleansinisestä trikoosta. Vaatteet on ommeltu käsin. Solmio on ommeltu kiinni puseron rintamukseen. Raajat ovat hopeanväristä metallia. Kädet on maalattu ihonvärisiksi, kengät mustiksi, käsivarsien ja säärien ympärille on kiedottu tiukkaan harmaata lankaa. Vaatteet on ommeltu yhteen, joten nukkea ei voi riisua. Kysymyksiä nukkekotileikeistä Leikkikaluja Finnassa Kuva CC BY-ND 4.0, Turun museokeskus, TMM21176:3
		Nurmikset Ruuvareita eli ruuviluistimia valmistettiin luovutetun Karjalan alueella Nurmin kylässä. Siksi niitä kutsuttiin myös nimellä nurmikset. Vaikka nurmisten valmistus loppui 30-luvulla, monet käyttivät edullisia nurmiksia vielä 50-luvulla. Nurmis-luistimet kiinnitettiin hiihtokengän eli monon pohjissa oleviin reikiin ruuvaamalla. Kuvassa näkyvä avain roikkui lapsilla kaulassa. Avaimen piikillä puhdistettiin monon pohjan reikä lumesta ennen luistinterän kiinnitystä. Monot olivat 50-luvulla talvisin koulujalkineet – paitsi märällä kelillä, jolloin käytettiin kumisaappaita. Mono oli alun perin Jussi Monosen perustaman Lahden saapas- ja lapikasteollisuus Oy:n oma tuotemerkki. Kun kansa alkoi kutsua kaikkia hiihtokenkiä monoiksi, sana vakiintui yleisnimeksi. Suksiin kiinnittämistä varten monon pohjiin tehtiin naskalilla reiät. Siteiden piikit upposivat reikiin ja pitivät monot kiinni suksissa. Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 43. Kuva © Kirsi Alastalo
		Poljettava ompelukone Vaikka ensimmäiset sähkökäyttöiset ompelukoneet oli esitelty jo Pariisin maailmannäyttelyssä 1867 ja Singer oli tuonut kotikäyttöön tarkoitetun sähköompelukoneen markkinoille 1920-luvulla, tavallisissa kodeissa polkuompelukoneet olivat 50-luvulla vielä hyvin yleisiä. Koneissa oli vain tikin pituuden säätö, ei sik-sak-tikkiä. Mutta ei ollut joustavia kankaitakaan, joissa jousto-ommelta tai siksakia olisi välttämättä tarvinnut. Saumat huoliteltiin joko käsin tai ompelemalla ensin nurjat puolet vastakkain ja kääntämällä kangas niin, että seuraavalla tikillä kankaan reuna jäi kahden tikkirivin väliin. Ompelukoneen oikeassa reunassa olevasta pyörästä pyöräytettiin itseen päin ja kun poljin pöydän alla alkoi heilua, liikettä jatkettiin nilkoilla pumppaamalla. Polkuompelukoneet olivat kestäviä ja tikistä tuli kaunis niin ohuelle kuin paksulle kankaalle. Ompelukonemerkkejä ovat Bernina, Pfaff, Husqvarna viking, Singer, Janome, Brother, Elna, Eva ja Juki. Kuva CC0 Outi Mäki
		Postikortti: Naimiskauppoja Salokylä 9.7.1930 Serkku hyvä! Ota nyt tuoli ja istu! Putoat jaloitasi, kun kuulet asiani. Tahdotko miehen? Usko pois tämä on totisinta totta. En ole ennen ollut puhemiehenä, mutta nyt olen. Siis tahdotko miehen? Sulhaskokelas on Niemen isäntä. Hän on hyvä mies. Muistathan Niemen isännän? Isäntä sanoo ajatelleensa Sinua paljon, mutta ei ole uskaltanut kosia. Minä kysyn nyt hänen puolestaan: Suostutko naimisiin hänen kanssaan? Vastaa pian, sillä tämä ei ole leikkiä! Terveisin Hilma Keskustelunaiheita Miten sinua on kosittu tai miten itse kosit? Saattoiko ennen tyttö kosia? Oletko toiminut puhemiehenä? Kerro kokemuksistasi! Miten puhemiestä palkittiin palveluksistaan? Miten ennen aviopuoliso löydettiin? Mentiinkö naimisiin rahasta vai rakkaudesta? Painostivatko vanhemmat lapsiaan naimisiin? Minkälaisia ominaisuuksia arvostettiin miehessä ja naisessa aviopuolisona? Miten itse löysit aviopuolisosi? Kerro omasta seurusteluajastasi! Onko aviopuolison löytäminen nykyään erilaista kuin ennen? kirjasta Rajala, Pertti (1990): Kirjeet kertovat - selkokirja muisteluryhmille. VTKL. Sanonta Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti. Naimisiin kaikki hinkuu ja siinä ne sitten vinkuu.