Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Hiusvesi

Hiusveden käyttö oli ennen yleistä.
Muotoiluvaahdot ja geelit tulivat vasta paljon myöhemmin.

Brylcreem -niminen hiusrasva oli tunnettu merkki.
Sitä on valmistettu vuodesta 1928.
Se oli varsinkin 50-luvulla hyvin suosittu.
Brylcreem oli kampausgeelin edeltäjä,
jota käytettiin hiusten kiinni pitämiseen.
Brylcreem valmistettiin veden, mineraaliöljyn ja mehiläisvahan sekoituksesta.
Sitä käytettiin ennen myös kenkien putsaamiseen.
Brylcreemistä on tullut rokin ja rockabilly-kulttuurin symboli,
sillä sitä mainostettiin paljon.
Brylcreemiä hierottiin hiuksiin ja hiuspohjaan aamuisin
ja hiusten pesun jälkeen.
Sitä on myynnissä edelleen.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Hiusvesipullo

Hiusvesiä on käytetty päänahan verenkierron elvyttämiseen,
hiustenlähdön ehkäisemiseen, hiusten vahvistamiseen ja kosteuttamiseen.

Silvigrin-hiusvesi oli hiustenhoitotuote,
jonka tehtävä oli edistää hiustenkasvua ja tehdä hiuksista pehmeät ja kiiltävät.
Se esti hilseen muodostusta, hillitsi hiustenlähtöä ja piti päänahan terveenä.

Kotikonstina on käytetty mm. kananmunan valkuaista.
Sillä tukka on saatu pysymään ojennuksessa.

Sanastoa hiusrullat, papiljotit, hoitoaine,

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Kahvimylly

Käsin veivattava kahvimylly.
Paahdetut pavut laitetaan kannen alle ja pyöritetään veiviä.

Kahvin paahtaminen
Ennen paahtamista pavut oli aiemmin aina huuhdottava haaleassa vedessä ja kuivattava. 
Kahvin paahtaminen onnistuu nykyaikaisella paistinpannullakin,
kun sekoittaa p­uulastalla koko ajan eikä pidä pannua liian kuumana. 
Ennen kahvi paahdettiin kotioloissa kahvinpaahtimella eli prännärillä.
Pieni pala voita sekaan, niin väristä tulee tasainen.
Perinteinen prännärimalli oli yli puolimetrinen, leivinuunissa lämmitettävä ja ravisteltava. 
Paahdin laitetaan puolilleen papuja, suljetaan
ja pidetään hehkuvilla koivuhiilillä lakkaamatta käännellen tai vään­täen,
että paahtuminen tapahtuisi tasaisesti.
Avataan silloin tällöin simänräpäyksen ajaksi.
Kun pavut ovat kastanjan väriset,
niille ripotellaan hiukan sokeri­a ja pudistellaan pari silmänräpäystä,
että sokeri sulaa ja muodostuu karamellin kaltaiseksi kuoreksi papujen päälle.
Se estää kahvin hyvää tuoksua haihtumasta pois.
Otetaan pois tulelta ja pudistellaan vielä hetki,
kunnes vähän jäähtyvät.
Kaadetaan kivias­tiaan ja hämmennetään kunnes jäähtyvät ihan kylmiksi.
Paahdettuja papuja säilytetään lasi- tai peltipurkissa, jossa on tiukka kansi.

Pavut kevenevät ja suurenevat paahdettaessa.
Niitä ei saa paahtaa liikaa, sillä maku ei siten tule voimakkaammaksi
vaan papujen aromiöljy haihtuu ja kasviliima muuttuu hiileksi:
pavut saavat palaneen maun.

Kuparista kahvipannua käytettiin niin kauan kuin kansi pysyi kiinni.
Sepät ja kiertävät tinurit tinasivat sisuksia,
sillä pannuja ei ollut varaa usein uusia.
Pannu keitettiin kerran viikossa puh­taaksi soodavedellä.
Herneen verran puhdistettua soodaa laitettiin kuuteen kupil­liseen kahvinkeittovettä,
jotta poroista olisi maku paremmin irronnut.
6–12 tasalaitaista teelusikallista kahvijauhoa ja 6 kuppia vettä oli ohje.

 

Sumppi
Sumpiksi sanottiin sitä, kun samoista poroista keitettiin kahvia toisenkin kerran.
Pannuun jäänyt kahvi poroineen kaadettiin puhtaaseen emaloituun kastrulliin,
jossa oli tiivis kansi. Sumppisakka heitettiin pois.

 

Kahvipussi neulottiin puuvillalangasta tai ommeltiin flanellista.
Suodatinpussia nykyään käytettäessä se kannattaa aina kastella ennen käyttöä.
Niin se ei ime kahvia itseensä eikä anna siihen omaa makuaan.

 

Wanhanajan Puoti -yhdistys on julkaissut kirjan
Anderson, Mikael (2005): Kupillinen kahvia?
Kirjasta löytyy perusteellista tietoa ja erinomaisia kuvia
kahvipavuista, paahtimoista, korvikkeista, vastikkeista, tavoista, sanastosta.

 

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Kahvimyllyjä

Kahvi on saapunut Suomeen 1700-luvulla, mutta kansanjuoma siitä tuli 1800-luvulla.
1930-luvulle asti kahvi myytiin raakoina papuina (pööna, pööni, pyöna).
Ennen paahtamista pavut ovat hyvin vaaleita, usein vihertäviä.
Paahtamaton raakakahvi ei maistu miltään.
Kaunis ruskea väri tulee kahvin sisältämän sokerin karamellisoitumisesta paahdon aikana.
Vasta paahto tuo pavuista kahvin maun esiin.
Raakapavut paahdettiin kotona prännärillä,
mutta nykyään paahtamisen voi tehdä paistinpannulla.
Liikuttele papuja silloin puulastalla.

Kahvin papu säilyy parhaiten tuoreena raakakahvina.
Paahtamisen jälkeen se alkaa vanhentua,
joten parhaan makuista kahvia saa juuri paahdetuista ja jauhetuista pavuista.
Vakuumipakkauksessa kahvijauho säilyy tuoreena ja tuoksuvana
- kuin juuri jauhettuna.
Jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa jauho säilyy tuoreena pisimpään.

Itse jauhamalla saa aina tuoretta kahvia.
Käsin veivattava kahvimylly löytyi ennen joka kodin keittiöstä.
Ensimmäiset kahvimyllyt olivat polvien välissä veivattavia.
Myöhemmin tuli posliinisia, seinään kiinnitettäviä myllyjä.
Tuolta ajalta on arvoitus:
"Mikä se on, joka ennen oli naisten jalkojen välissä ja nyt on seinällä?"

Kahvimyllyt olivat pitkään poissa käytöstä,
mutta 1990-luvulla ne alkoivat jälleen yleistyä
ja nyt kaupoista löytyy useita erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä.
Trendikäs kahvinkeittäjä jauhaa kahvijauhonsa itse.

Vielä 1900-luvun alkupuolella kahvissa käytettiin suolaa
ja Karjalassa jopa nokare voita kuppiin.
Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla kahvin joukkoon on
palasteltu leipäjuustoa eli paistettua tuorejuustoa.
Palat syödään kahvissa pehmenneinä lusikalla.
Lämmin juusto narisee hampaissa mukavasti.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Kauppiaan soittokello

Moni kauppias asui samassa rakennuksessa, jossa hänen kauppapuotinsa sijaitsi. Kauppa oli auki aina, kun kauppias oli kotona, tavallisesti aamukahdeksasta iltakuuteen tai seitsemään. Jos kauppiasta ei näkynyt, kutsukellolla hänet saatiin paikalle. Vielä 1950-luvun alussa kaupassa käytiin myös pyhäpäivisin, koska kodeissa ei ollut jääkaappeja.

Designmuseo on kerännyt Suomi 100 -itsenäisyysvuoden kunniaksi valokuvanäyttelyn, joka kertoo Suomen tarinan esittelemällä yhden esineen jokaiselta itsenäisyyden vuodelta.

Sanastoa: työaika, myymäläapulainen, kauppaketju, lyhyttavara, seka-tavarakauppa, tiskin alta myynti, vekselilomake, siirtomaatavara

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

 

Kodin kaapeista tutut talouspurkit

Suorakaiteen muotoisia purkkeja kerättiin
monissa kodeissa talouspurkeiksi.
Paulig keksi tehdä purkkeja varten
liimapintaisia nimilappuja.
Koska tarjolla oli erilaisia nimilappuja,
joissa luki esimerkiksi sokeria tai riisiä,
monet ostivat useita purkkeja ruoka-aineiden säilytystä varten.

Kahvipannu pysyi lämpimänä pannumyssyn alla.
Paahtimot valmistivat kahvimyssyjä, jotka olivat samalla mainoksia.
Tavallisempaa oli kuitenkin tehdä pannumyssy itse.
Lapset nappasivat joskus pannumyssyn päähänsä.
Sen avulla leikissä syntyi monta roolihahmoa.

Millaisia kahvipurkkeja kotisi kaapeista löytyy?
Mitä säilytät niissä?
Oletko tehnyt pannumyssyn? Millaisen? Kenelle?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kotisuihkun letkut

Kuvassa on kotisuihkun letkut ajalta, jolloin vesi kannettiin kaivolta.

Suomen Gummitehdas OY:n valmistamaa kotisuihkua mainostettiin saunan korvikkeena.
Sitä suositeltiin käytettäväksi makuuhuoneessa, keittiössä, heinäniityllä ja urheiluharjoitusten jälkeen.
Kotisuihkun etuina mainostettiin roiskumattomuutta ja tukan säilymistä kuivana.

Sanko täytettiin lämpimällä vedellä ja nostettiin pään yläpuolelle
esimerkiksi kaapin päälle tai puun oksalle.
Johtoletkun pää upotettiin sankoon ja suihkurengas asetettiin olkapäille.
Hana aukaistiin ohjeiden mukaisesti, jolloin vesi valui vartaloa pitkin pesusoikkoon tai maahan.

Vahvikkeessa on myös letkupakkauksen kansikuva,
josta näkyy, kuinka suihkua käytettiin.

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Koululaisen mustepullo pulpetin koloon
Kutunjuustoa ja juustomuotti

 

Sananparsi
Ei semmoista ole, että ei kymmenen vuoden päästä tarvita.

Kuva © Sastamala Visual Oy

 

Laatikkokameralla kuvaamista

Suomenkielen professori, akateemikko Pertti Virtaranta (1918 - 1997) kädessään vanha laatikkokamera.

Äänikuva kameran käytöstä vuodelta 1968 (1/2 min).

Nykyään on olemassa digikameroita, web-kameroita, riistakameroita, videokameroita, valvontakameroita, lämpökameroita, taskukameroita, piilokameroita ja kelikameroita.

Kamera voi olla silmälaseissa, rannekellossa, vyössä, otsalla, kypärässä, kännykässä ja täppärissä (tabletissa).

Suomessa on paljon web-kameroita, joiden kuvaa voi seurata netissä, esim. monen kaupungin keskustassa ja laskettelurinteissä. Virtuaalikirkot lähettävät jumalanpalveluksia ja konsertteja eri puolilta Suomea. Kelikameroita voi etsiä paikkakunnittain. Googlaa: web-kamera + paikkakunta tai aihe.

 

Lasipulloissa patenttikorkit

Tässä pullokorissa on posliini- eli patenttikorkkisia lasipulloja.
Sellaiset ovat olleet käytössä Suomessa 1900-luvun alusta lähtien.
Viimeisimpiä käyttäjiä olivat Pyynikki ja Elanto 1960-luvulla.
Posliinikorkkeja käytettiin kivennäisvesi-, virvoitusjuoma- ja kaljapulloissa.
Korkin päällä voi lukea: Pyynikki, Hartwall, Bock, H:gin virvoke Oy,
Sampo Kokkola, TAK, Mallasjuoma Oy Lahti, juo Tillanderin juomia.

Kumitiivisteitä patenttikorkkeihin on edelleen myynnissä viinitarvikeliikkeissä.

Pohjoismaiden ensimmäinen kivennäisvesien tuotantolaitos oli Victor Hartwallin perustama (1836).
Siellä pullotettiin hiilihapotettua, kivennäisaineita sisältävää ”terveysvettä”.

Nykyään monet sisustamista harrastavat henkilöt etsivät vanhoja pullokoreja kukkapöydiksi ja lehtikoreiksi.

 

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Mustekynä ja mustepullo

Lyijykynän lisäksi kirjoittamiseen käytettiin mustekynää. Metallinen irtoterä kiinnitettiin puiseen varteen. Terä kastettiin pienessä lasipullossa olevaan musteeseen ja kirjoitettiin kaunokirjoitusta, jossa oli paljon kaarevia viivoja ja koukeroita. Yhdellä kastamisella muste riitti vain muutamaan sanaan. Lopuksi kirjoituksen päälle saatettiin painaa imupaperi, joka kuivasi ylimääräisen värin. Opettaja jakoi oppilaille isosta pullosta mustetta pienempiin pulloihin, joihin kynät kastettiin. Vasenkätisillä oli vaikeuksia olla sotkematta märkää tekstiä kämmenen syrjällä. Alakoulussa ommeltiin käsityötunnilla mustekynän pyyhin. Siinä oli monta pyöreää flanellitilkkua päällekkäin ja nappi keskellä. Kuulakärkikynät yleistyivät vasta 1960-luvun lopulla.

Sananlasku
Oppia ikä kaikki.
 

Askartelua: pensselin ja mustekynän pyyhin

Sanastoa: Akvilan muste, pulpetin mustepullosyvennys, imupaperi, kuivain, kosmoskynä, täytekynä, kuulakärkikynä

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Myyntivalttina kauniit kahvipurkit

Pakkauksia käytettiin hyväksi kahvin markkinoinnissa.
Pitkäikäiset peltipurkit olivat myyntivaltti jo 30-luvulla.
Suosittuja olivat myös lahjoiksi valmistetut kahvipurkit,
joissa ei ollut ollenkaan tekstiä.
Siksi monet eivät nykyään tiedä,
että pulleassa ruusupurkissa on ollut kahvia.

Moni tuntee Keskon vaalean purkin 60-luvulta,
jossa on sininen tai punainen ornamenttikuvio.
Kun kannen avaa, niin sisäpuolella lukee “Virkisty K-kahvilla”.

Monissa peltipurkeissa on kirjaimet GWS.
Se on yhtiö, joka saanut alkunsa Helsingin Ullanlinnasta
läkkisepän perustamasta verstaasta vuonna 1876.
Yhtiön nimi on nykyään Oy G. W. Sohlberg Ab.
Yhtiö teki esimerkiksi värikkäitä peltirasioita,
maitotonkkia ja litteitä Auri-taskulamppuja.
Peltipakkaukset olivat yhtiön päätuote
aina 1990-luvulle saakka.

Säilytätkö kahvia erityisessä kahvipurkissa? Millainen se on?
Millaisia ajatuksia vanhan kahvipurkin näkeminen kirpputorilla,
antiikkiliikkeessä tai museossa sinussa herättää?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Nuken astiasto

Emaloitua peltiä oleva leikkikahviastiasto,
johon kuuluu kahvikannu, kermakko ja sokerikko sekä 2 kuppia ja 2 lautasta.
Astiat ovat ulkopuolelta sinisiä, sisältä valkoisia.
Kahvikannussa on kansi, lyhyt nokka ja pyöreä kädensija.
Kannu on alaosastaan leveämpi.
Sokeriastia on jalallinen, maljamainen astia.
Kerma-astiassa on avonainen nokka ja pyöreä kädensija.

Leikkikaluja Finnassa

 

Nukkeleikkeihin rikkalapio

Läkkipeltisen, vihreäksi maalatun rikkalapion varsi on puuta.

Rikkalapion pituus on 23 cm ja leveys 12 cm.

Leikkikaluja Finnassa

 

Polkupyörän lamppu ja dynamo

Polkupyörän valo oli erityisen tärkeä silloin, kun katuja ja teitä ei valaistu.
Vielä 50-luvulla pyöräilijät kiinnittivät pyöriin taskulamppuja.

Pyörän lamppuja ja dynamoita valmistava Solifer aloitti toimintansa vuonna 1954.
Sen ensimmäinen tuote oli dynamo,
joka muutti polkupyörän renkaan liikkeen sähköksi,
jopa pyörää taluttaessa.
Solifer olikin maailmankuulu siitä, että jo kävelyvauhdissa lamppu valaisi hyvin.

Kuvassa vasemmalla on karbidilamppu 30-luvulta.
Sen polttoaineena käytettiin sammuttamattomasta kalkista ja hiilestä tehtyä,
sepelin näköistä kalsiumkarbidia.
Käytön aikana lampussa paloi pieni liekki.

Lain mukaan polkupyörässä on käytettävä valoja hämärässä ja pimeässä.
Valojen puuttumisesta saattaa saada sakkoja.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 49.

Kuva © Kirsi Alastalo

 

Suolaista ja makeaa kahvia

Kun pula-aikana mentiin kylään,
mukaan otettiin omat sokerit tai sakariinit.
Oli sopimatonta odottaa saavansa kortilla olevaa elintarviketta.
Sokeria pidettiin pienissä, kauniissa rasioissa.
Nimikirjaimilla ja lahjan saantivuodella varustettu rasia oli suosittu lahja.

Etualalla oleva pieni astia on tehty sakariineja varten,
mutta monet pitivät siinä myös suolaa.

Varsinkin saaristossa ja Pohjois-Suomessa
oli tapana laittaa kahvin joukkoon suolaa.
Saaristossa kahvi saatettiin keittääkin meriveteen.
Silloin kahvia kului vähemmän.
Suolainen kahvi myös auttoi korvaamaan
raskaan työn ja hikoilun kehosta poistamaa suolaa.

Onko sinulla ollut oma sokeri- tai sakariinirasia?
Oletko maistanut suolaista kahvia?
Kerro lisää.

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Tinasotilas:polkupyörämies

Polkupyörämies kuuluu kokonaisuuteen "Kenraali Mannerheimin tulo Helsinkiin 16.5.1918. Paraatiin osallistuneita joukkoja: Kenttätykistöpatteri (marssiva)."

Leikkikaluja Finnassa

 

Tulitikut

Pahvisten tulitikkurasioiden kannet ovat olleet keräilykohde
kuten kiiltokuvat, postimerkit ja kahvipakettien keräilykuvat.

Tulitikut eivät vuosikymmenten vieriessä ole juuri muuttuneet.

Karhu-tulitikkuja tehtiin Porin tulitikkutehtaassa.
Suomessa on ollut monta tulitikkutehdasta,
mutta valmistus siirtyi halvan työvoiman maihin.
Viimeinen tulitikkutehdas Finn-Match lopetti Vaajakoskella 1995.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Vedettävä herätyskello

Perinteiset, mekaaniset herätyskellot ovat saaneet voimansa vieteristä.
Vieteri piti kerran päivässä muistaa vetää eli virittää tai kello lakkasi käymästä.
Vieterin voima saattoi myös loppua kesken, jos siihen ei ollut viritetty tarpeeksi vetoa.
Herätysääntä on joskus vahvistettu asettamalla kello alassuin olevan pelti- tai emalivadin päälle.
Nykyään moni käyttää herätyskellona puhelinta tai digitaalista radioherätyskelloa.
Hitaasti voimistuva sarastusvalokello herättää lempeästi.
Siihen voi liittyä nauhoitettua linnunlaulua tai lempimusiikkia.

Kuva sopii lauluun ”Ei yksinäinen unta saa vaan valvoo vuoteellaan…”
Se löytyy YouTubesta usean laulajan laulamana.

Sanastoa kelloseppä, kesäaika, kiire, päiväunet, iltavirkku, taskunauris,
rannekello, kaappikello, ajankulu

Arvoitus  Kaksi keskellä juoksee, kaksitoista ympärillä seisoo.
                  Mikä se on?                 Kello

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen