Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Airamin tunnetut termarit

Eväsretket olivat suosittuja 1950–1960-luvulla.
Kahvi pysyi lämpimänä termospullossa
tai patenttikorkilla varustetussa limsapullossa,
joka laitettiin villasukkien sisään.

Työpaikoilla syötiin usein omia eväitä.
Monella oli salkussaan Airamin termospullo
ja voipaperiin käärittyjä voileipiä.

Airamin punaisten termospullojen valmistus alkoi vuonna 1934.
Niitä valmistettiin Helsingissä, ensin Punavuoressa ja myöhemmin Suutarilassa.
Termoksen ulkonäkö on säilynyt lähes samana.
Kahvi pysyy kuumana kahden lasipullon välissä olevan tyhjiön avulla.
Aluksi korkki oli valmistettu korkkitammesta.
Myöhemmin sen korvasi tiivis muovikorkki.

Airamin termospullo on yli 80-vuotias klassikko.

Millä keinolla olet saanut kuuman juoman pysymään kuumana?
Entä kylmän juoman kylmänä?
Onko sinulla muistoja, joihin liittyy Airamin termospullo? Haluatko jakaa sen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Ansa Ikonen

Kansallisteatterin näyttelijä, kotimaisen elokuvan sankaritar Ansa Ikonen valmistautui 25-vuotistaiteilijajuhlaansa tarjoamalla kahvia lehdistölle (Helsinki 11.11.1960). Ikonen näytteli Kansallisteatterissa 44 vuotta. 

Ansa Ikonen (1913-1989) esiintyi yli 30 elokuvassa, mm. Vaimoke, Kulkurin valssi, Rakas lurjus, Kaikki rakastavat, Vaivaisukon morsian. Hän oli naimisissa näyttelijä Jalmari Rinteen (1893–1985) kanssa. Sekä heidän yhteisistä lapsistaan Katriinasta ja Marjatasta että Rinteen ensimmäisen avioliiton lapsista Tommista, Tiinasta ja Tanelista tuli kaikista näyttelijöitä.

Sananlaskuja
Kylmä kahvi kaunistaa.
 ...muttei sekään ihmeitä tee.
 ...mutta maha ei kestä niin paljoa kuin naama vaatisi.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

cc  Valokuvaaja Martti Brandt/Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r60-23214_1.tif

 

Apteekki: Piristeet

Nämä kofeiinitabletit ovat 50-luvulta. Silloin kofeiinitabletteja pakattiin usein pahvipakkauksiin. Monesta asiasta oli sotien jälkeen puutetta ja myös lääkepakkauksissa käytettiin sitä materiaalia, joka oli saatavana.

Lähes kaikki särky- ja flunssalääkkeet sisälsivät kofeiinia. Kofeiinilla on piristävä vaikutus, mutta yliannos aiheuttaa päänsärkyä. Kofeiinitabletteja myydään edelleen, varsinkin opiskelijoille. Kahvi – eli sen sisältämä kofeiini – parantaa työmuistia ja tarkkaavaisuutta, mutta teho on lyhytaikainen. Sokeri taas heikentää ikääntyneen muistia.

Yleinen rauhoittava lääke oli valeriaana eli rohtovirmajuuri. Valeriaanatinktuura oli vahvasti vaikuttava reseptilääke. Valeriaanaa myydään edelleen. Unilääkkeenä käytettiin esimerkiksi bromisuoloja ja meprobamaattia. Unilääkkeiden kauppanimiä olivat Valamin ja Valural. Niitä myytiin 3 tabletin pakkauksissa, koska jotkut käyttivät niitä liikaa. Nykyiset unilääkkeet ovat aivan muita aineita.

Kuva kuuluu sarjaan Apteekkimuseon aarteita ja siihen on tulostettavissa tieto- ja kysymyskortit.

Kuva © Kirsi Alastalo​

 

Iloiset emaliset kahvipannut

Lähes kaikki keittivät kahvinsa kahvipannulla
60-luvun loppupuolelle saakka.
Vähitellen kahvipannut korvasi kahvinkeitin. 

Emaliastioiden kulta-aika alkoi 1950-luvulla.
Finelin tunnettuja värikkäitä emaliastioita
valmistettiin Järvenpään Emalissa.
Finel oli tuotemerkki, jota Wärtsilään kuuluva Arabia valmisti.
60-luvun jälkeen emalin suosio alkoi hiipua.
Teräs korvasi emalin.

Keltaisen kahvipannun mallin nimi on Messikalle
ja kuvio on nimeltään Primavera.
Punaisen kahvipannun mallin nimi on Onnimanni
ja kuvio on nimeltään Kehrä.
Finel valmisti näitä pannuja 60–70-luvulla.
Pienempien pannujen koristekuvion suunnitteli Raija Uosikkinen.

Isoon emalipannuun mahtuu 20 litraa kahvia.
Pannussa keitettiin kahvia suurissa juhlissa ja pidoissa.
Valmis kahvi kaadettiin pienempiin tarjoilukannuihin.

Millainen on sinun lempikahvipannusi?
Keitätkö vielä pannukahvia? Millaisissa tilanteissa?
Haluaisitko lähteä nokipannukahville nuotion äärelle?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvia ja sokeria hamstraamassa

Vuonna 1956 hallituksen päätös korottaa kahvin
ja sokerin hintaa sai ihmiset hamstraamaan.
Kahvihyllyt tyhjenivät kovaa vauhtia
ja ihmiset jonottivat kauppojen ulkopuolella.

Jo 1930-luvulta alkaen kahvipaketeissa oli keräilykuvia,
joita pikkupojat innolla keräsivät
ja liimasivat sitä varten painettuihin kansioihin ja vihkoihin.
Suosituin sarja sisälsi 216 erilaista auton kuvaa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille –sivusto

Kuva cc  Valokuvaaja Reijo Forsberg/Suomen valokuvataiteen museo/
Alma Media/Uuden Suomen kokoelma. Helsinki 20.10.1956.
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_56-6995_3.tif

 

Kahvia lahjaksi, tuliaiseksi tai palkinnoksi

Kahvia annettiin usein lahjaksi tai vietiin tuliaisiksi.
Erikoiskahveja tuli myyntiin sesongin mukaan.
Monet paahtimot tekivät omia joulukahvejaan.

Monet yritykset jakoivat kahvia mainoslahjana.
Omat kahvipurkkinsa tekivät esimerkiksi Valmet,
Samara ja Osuuspankki.
Myös Linnanmäellä oli oma Linnanmäki-kahvinsa.
Vanhempien arvostaman palkinnon
saattoi voittaa vaikka onnenpyörässä.

Oletko antanut lahjaksi tai vienyt tuliaisiksi kahvipaketin?
Oletko voittanut joskus kahvipaketin? Kerro lisää.
Milloin kahvi on hyvä tuliainen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015.
Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvilastia nostetaan laivan ruumasta 1950

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 56
luvussa 16. Kahvi.

 

Kuva Museoviraston kuvakokoelmat / Historian kuvakokoelmat

 

Kahvimylly

Käsin veivattava kahvimylly.
Paahdetut pavut laitetaan kannen alle ja pyöritetään veiviä.

Kahvin paahtaminen
Ennen paahtamista pavut oli aiemmin aina huuhdottava haaleassa vedessä ja kuivattava. 
Kahvin paahtaminen onnistuu nykyaikaisella paistinpannullakin,
kun sekoittaa p­uulastalla koko ajan eikä pidä pannua liian kuumana. 
Ennen kahvi paahdettiin kotioloissa kahvinpaahtimella eli prännärillä.
Pieni pala voita sekaan, niin väristä tulee tasainen.
Perinteinen prännärimalli oli yli puolimetrinen, leivinuunissa lämmitettävä ja ravisteltava. 
Paahdin laitetaan puolilleen papuja, suljetaan
ja pidetään hehkuvilla koivuhiilillä lakkaamatta käännellen tai vään­täen,
että paahtuminen tapahtuisi tasaisesti.
Avataan silloin tällöin simänräpäyksen ajaksi.
Kun pavut ovat kastanjan väriset,
niille ripotellaan hiukan sokeri­a ja pudistellaan pari silmänräpäystä,
että sokeri sulaa ja muodostuu karamellin kaltaiseksi kuoreksi papujen päälle.
Se estää kahvin hyvää tuoksua haihtumasta pois.
Otetaan pois tulelta ja pudistellaan vielä hetki,
kunnes vähän jäähtyvät.
Kaadetaan kivias­tiaan ja hämmennetään kunnes jäähtyvät ihan kylmiksi.
Paahdettuja papuja säilytetään lasi- tai peltipurkissa, jossa on tiukka kansi.

Pavut kevenevät ja suurenevat paahdettaessa.
Niitä ei saa paahtaa liikaa, sillä maku ei siten tule voimakkaammaksi
vaan papujen aromiöljy haihtuu ja kasviliima muuttuu hiileksi:
pavut saavat palaneen maun.

Kuparista kahvipannua käytettiin niin kauan kuin kansi pysyi kiinni.
Sepät ja kiertävät tinurit tinasivat sisuksia,
sillä pannuja ei ollut varaa usein uusia.
Pannu keitettiin kerran viikossa puh­taaksi soodavedellä.
Herneen verran puhdistettua soodaa laitettiin kuuteen kupil­liseen kahvinkeittovettä,
jotta poroista olisi maku paremmin irronnut.
6–12 tasalaitaista teelusikallista kahvijauhoa ja 6 kuppia vettä oli ohje.

 

Sumppi
Sumpiksi sanottiin sitä, kun samoista poroista keitettiin kahvia toisenkin kerran.
Pannuun jäänyt kahvi poroineen kaadettiin puhtaaseen emaloituun kastrulliin,
jossa oli tiivis kansi. Sumppisakka heitettiin pois.

 

Kahvipussi neulottiin puuvillalangasta tai ommeltiin flanellista.
Suodatinpussia nykyään käytettäessä se kannattaa aina kastella ennen käyttöä.
Niin se ei ime kahvia itseensä eikä anna siihen omaa makuaan.

 

Wanhanajan Puoti -yhdistys on julkaissut kirjan
Anderson, Mikael (2005): Kupillinen kahvia?
Kirjasta löytyy perusteellista tietoa ja erinomaisia kuvia
kahvipavuista, paahtimoista, korvikkeista, vastikkeista, tavoista, sanastosta.

 

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Kahvimyllyjä

Kahvi on saapunut Suomeen 1700-luvulla, mutta kansanjuoma siitä tuli 1800-luvulla.
1930-luvulle asti kahvi myytiin raakoina papuina (pööna, pööni, pyöna).
Ennen paahtamista pavut ovat hyvin vaaleita, usein vihertäviä.
Paahtamaton raakakahvi ei maistu miltään.
Kaunis ruskea väri tulee kahvin sisältämän sokerin karamellisoitumisesta paahdon aikana.
Vasta paahto tuo pavuista kahvin maun esiin.
Raakapavut paahdettiin kotona prännärillä,
mutta nykyään paahtamisen voi tehdä paistinpannulla.
Liikuttele papuja silloin puulastalla.

Kahvin papu säilyy parhaiten tuoreena raakakahvina.
Paahtamisen jälkeen se alkaa vanhentua,
joten parhaan makuista kahvia saa juuri paahdetuista ja jauhetuista pavuista.
Vakuumipakkauksessa kahvijauho säilyy tuoreena ja tuoksuvana
- kuin juuri jauhettuna.
Jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa jauho säilyy tuoreena pisimpään.

Itse jauhamalla saa aina tuoretta kahvia.
Käsin veivattava kahvimylly löytyi ennen joka kodin keittiöstä.
Ensimmäiset kahvimyllyt olivat polvien välissä veivattavia.
Myöhemmin tuli posliinisia, seinään kiinnitettäviä myllyjä.
Tuolta ajalta on arvoitus:
"Mikä se on, joka ennen oli naisten jalkojen välissä ja nyt on seinällä?"

Kahvimyllyt olivat pitkään poissa käytöstä,
mutta 1990-luvulla ne alkoivat jälleen yleistyä
ja nyt kaupoista löytyy useita erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä.
Trendikäs kahvinkeittäjä jauhaa kahvijauhonsa itse.

Vielä 1900-luvun alkupuolella kahvissa käytettiin suolaa
ja Karjalassa jopa nokare voita kuppiin.
Kainuussa, Lapissa ja Pohjanmaalla kahvin joukkoon on
palasteltu leipäjuustoa eli paistettua tuorejuustoa.
Palat syödään kahvissa pehmenneinä lusikalla.
Lämmin juusto narisee hampaissa mukavasti.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Kahvin lisäkkeitä, voimikkeita ja mustaa pörssiä

Kahvia säännösteltiin 15 vuoden ajan.
Kahvia sai yleensä kortilla 250 grammaa kuussa.
Kahvi oli tärkeimpiä tuotteita mustanpörssin kaupassa.
Sitä myytiin usein tiskin alta valikoiduille asiakkaille.
Säännöstelyn aikana myytiin myös
kahvin lisäkkeitä ja voimikkeita.

Kahvinlisäkkeet olivat sekoituksia,
joissa oli tavallisia kahvin korvikkeita
mutta myös eksoottisia, ulkomaisia aineita.

Ohje lisäkepaketin kyljessä:
”Tätä, etevämmän ulkomaisen tavan mukaan
valmistettua kahvinlisäkettä ei pidä vaihtaa sikuriin.
Standard-lisäkettä voidaan käyttää lisäkkeenä kahvin vertainen määrä,
jolloin hyvänmakuinen ja terveellisempi juoma saadaan samalla,
kun melkoinen säästö tehdään.”

Onko sinulla kokemuksia lisäkkeistä tai voimikkeista? Millaisia?
Oletko joskus ostanut jotain tiskin alta tai mustasta pörssistä? Haluatko kertoa lisää?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvin valkaisee kerma, kermake, rasvasekoite tai maito

Kun kahvi yleistyi, sen sekaan alettiin kaataa maitoa tai kermaa.
Myynnissä oli myös kermakkeita ja rasvasekoitteita.
Kuvan kermapullot ovat 50–60-luvuilta.
Ruskeissa 2 desin pulloissa myytiin Valion kermaa.

Kahvia annettiin lapsille harvoin, esimerkiksi sunnuntaisin.
Silloin kahvissa oli puolet maitoa.
Kahvinjuojien joukkoon pääsi tavallisesti vasta rippikoulun jälkeen.

Kun kahviin, maitoon ja sokeriin sekoitettiin pullanpaloja, syntyi pullamössöä.
Pullamössö oli herkkua, jota syötiin sodan jälkeen ennen makeisten yleistymistä.
Pohjanmaalla kahvin joukkoon laitettiin leipäjuuston palasia.

Missä tilanteissa sait lapsena tai nuorena kahvia?
Minkä ikäisenä sait kahvia säännöllisesti?
Oletko syönyt pullamössöä?
Millainen on paras pullamössöresepti?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvinjuojien kultainen 50-luku

Säännöstely päättyi 1950-luvulla.
Ei kestänyt kauan, kun kahvia juotiin
yhtä paljon kuin ennen säännöstelyä.
Suomalaiset käyttivät tuolloin noin 7 kiloa
kahvia henkeä kohti vuodessa.

Säännöstelyn jälkeen Suomi on ollut
maailman johtavia kahvinjuojamaita.
Nykyään kahvia kuluu noin 10 kiloa
henkeä kohti vuodessa.
Tämä tarkoittaa noin 5 kuppia kahvia joka päivä.
Kovimpia kilpailijoitamme ovat Ruotsi, Norja ja Tanska.

Kaupungeissa kahvi ostettiin yleensä
siirtomaatavarakaupasta ja maaseudulla
sekatavarakaupasta.
Tavallisesti kahvia ostettiin 250 grammaa eli ”vartti”.
Kahvipakkauksissa oli usein kuvattu eksoottisia aiheita.
Näitä olivat maisemat, kauppalaivat tai trooppiset kasvit.
Myös naishahmo koristi pakkauksia usein.

Kulta Katriinan tunnukseksi muodostui Katriina-tyttö.
Hän esiintyi Katriina-kahvin pakkauksessa
vuodesta 1937 vuoteen 1968 saakka,
Meiran Kulta Katriina on kahvien klassikko.
Se on Suomen toiseksi suosituin kahvimerkki
ja yli 70 vuotta vanha.

Suomalainen juo keskimäärin viisi kuppia kahvia päivässä.
Juotko sinä enemmän vai vähemmän?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 32.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 55.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvinkeittimet porisivat 1970-luvulla

Kahvinkeittimet ja suodattimet
yleistyivät kodeissa 70-luvulla.

Suosittuja kahvimerkkejä 70-luvun Suomessa
olivat esimerkiksi Juhla Mokka, Kulta Katriina,
Presidentti, Café Hieno, Costa Rica, Columbia ja Saludo.

Koska sinun kotiisi hankittiin kahvinkeitin? Millainen se oli?
Kumpi maistuu mielestäsi paremmalta: suodatinkahvi vai pannukahvi?
Milloin aloit ostaa kaupasta puolen kilon kahvipaketteja?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

 

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvinvastiketta ja kahvinlisäkettä

Kun sota katkaisi useimpien jokapäiväisten kulutustarvikkeiden tuonnin Suomeen, oli mietittävä vastaavia tuotteita kotimaasta. Kahvillekin kehitettiin korvikeaineita. Korviketta on tehty sikurista, sokerijuurikkaasta, punajuuresta, rehujuurikkaasta, porkkanasta ja muista juureksista, pavuista, herneistä sekä voikukan juurista, tammenterhoista, hiirenvirnan ja niittynätkelmän herneistä, paahdetusta leivästä, maltaista, ryyneistä, keitetyistä lupiinin siemenistä ja jopa perunasta. Sota-aikana ja sen jälkeen sanaa korvike käytettiin erityisesti kahvin korvikkeista. Ulkomaisia kahvinkorvikkeena käytettyjä aineita olivat taatelit, viikunat, soijapapu, päärynä, maapähkinät ja johanneksenleipäpuu.

Korsukahvissa oli 2/3 koivunkääpää ja 1/3 voikukanjuurta tai sikuria.

Myynnissä ollut RaNa-sikuri oli valmistettu "parhaasta sikurista, joka on huolellisesti käsitelty nykyaikaisissa erikoiskoneissa maun jalostamiseksi sekä aromin säilyttämiseksi. Se on erittäin hienoksi jauhettu ja rakeistettu. Liukenee sen vuoksi nopeasti ja on helppo annostella." Sikurijuurta kasvatettiin vanhainkotienkin kasvimailla. Sikurijuuret korjattiin syksyllä, pestiin, kuorittiin ja paloiteltiin, ruskistettiin uunissa ja jauhettiin hienoksi. Sikurijuurikahvin joukkoon sekoitettiin paahdettua ruista. Hämeessä sikurilla jatkettua kahvia kutsuttiin mallaskahviksi. Nykyäänkin sikuria on myynnissä kofeiinittomana juomavaihtoehtona.

RaNa-nimi muodostuu sanoista ravinto- ja nautintoaine. Sokerin tiukka säännöstely johti makeisten valmistuksen loppumiseen. Hellaksen RaNa-tuotteisiin kuului esimerkiksi Namimurut, jotka oli tehty kuivatuista porkkanoista ja makeutettu sakariinilla. Paketissa oli teksti: karamellejä odotellessa - i väntan på karameller.

Suomessa vuonna 1941 kauppaan tullut kahvin korvike oli pääasiassa valmistettu rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukan juuresta, mutta sisälsi myös noin 25 prosenttia aitoa kahvia. Myöhemmin tuli käyttöön myös kahvin vastike. Se ei sisältänyt aitoa kahvia lainkaan.

Ensimmäinen sodan jälkeinen kahvierä saapui Suomeen helmikuussa 1946. Se oli niin odotettu, että laivaa saapui Turun satamaan vastaanottamaan kaupungin johtohenkilöitä ja muutama ministerikin.

Sanastoa: brännäri, korvike, vastike, kahvike, lisäke, pööni, Santos, Rio, nokipannu, ostokortti, kahviplörö, pullamössö eli moso, perkolaattori, barista, espresso, cappuccino, caffe latte, caffe au lait, Irish coffee, caffe mocha, caffe freddo, caffe con panna 

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Kahvinvastikkeita

Saksalainen Gustav Paulig perusti Helsinkiin yrityksen 1876.
Paulig toi Suomen suuriruhtinaskuntaan ulkomailta muun muassa suolaa,
kahvia, mausteita, jauhoja, portviiniä ja konjakkia.
Jo monta sukupolvea tuntee Pauligin tunnuslauseen: Tietysti Pauligin.

1930-luvun laman vuoksi myyntiin tuli Kahvike-nimistä korviketta
ja myöhemmin Nissenin voikukanjuurivastiketta.

Kahvi oli viimeinen tuote, joka vapautui säännöstelystä 50-luvun puolella,
jolloin oikeaa kahvia taas sai.

Maailman ahkerimmat kahvinjuojat löytyvät Pohjoismaista.
Suomalainen juo keskimäärin 4,8 kupillista päivässä
(melkein 10 kg kahvijauhoa vuodessa).
Ruotsalainenkin juo päivittäin 4,4 kupillista.

Kahvissa on kofeiinia, sokeria, rasvaa, öljyjä, ekstraktiaineita,
selluloosaa, parkkihappoa, kivennäisaineita, antioksidantteja ja vettä.
Kun kahvi tuli Suomeen, sitä suositeltiin lääkkeeksi päänsärkyyn, pyörrytykseen
ja niille, joilla oli "kylmä" veri.
Kahvin kerrottiin vahvistavan vatsaa, edistävän ruoansulatusta ja "ohentavan" verta.
Linnékin piti sitä erinomaisena kohmelossa oleville, ylensyömisestä turtuneille
sekä laihdutusaineena liikalihavuudesta kärsiville.

Lääkärikirja Duodecim (2012) mukaan kahvin kofeiini piristää
ja kahvinjuojilla on vähemmän tyypin 2 diabetesta.
Kahvilla on vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveyteen,
nestetasapainoon, raskauteen ja urheilijan suorituskykyyn.

Sananlasku
Korppu oikein ja korppu nurin - siinä on kahdenlaista kahvileipää.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Kahvipavut jauhettiin käsipelillä

Kotioloissa kahvi jauhettiin kahvimyllyllä,
joka oli yleensä valmistettu puusta,
metallista, posliinista tai bakeliitista.

Vaalea puinen kahvimylly on tehdasvalmisteinen.
Vanha ja tumma puinen kahvimylly on kyläsepän tekemä.
Oikealla puolella oleva tummanruskea mylly on bakeliittia.

Kahvimyllyssä on kampi, jota veivataan käsin.
Jauhettu kahvi putoaa myllyn alaosassa olevaan astiaan.
Tavallinen kahvimylly laitettiin polvien väliin.
Myöhemmin yleistyivät seinämyllyt,
jotka olivat usein valkoista posliinia.

Millaisia kokemuksia sinulla on kahvin jauhamisesta kotona?
Kenen tehtävä oli kahvin jauhaminen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kahvipavut kaupan pakkauksiin 20–30-luvuilla

Kahvikulta-pakkauksessa näkyy Petsamo,
joten Suomi-neidolla on kaksi käsivartta.
Kahvikullan valmistaja oli SOK.
Kuvan muut pakkaukset ovat Pauligin.

Kahvikulta- ja Paula-pussit ovat 20-luvulta.
Muut pakkaukset ovat 30-luvulta.
Silloin pakkaustekniikka kehittyi
ja yhä useampi osti kahvipapunsa pakattuina.
Kahvipaketteihin alettiin leimata päiväys,
ja päivättyä paahdettua kahvia mainostettiin.

30-luvulla myytiin paahdettua kahvia
enemmän kuin paahtamatonta kahvia.
Valmiiksi paahdetun kahvin laatu oli tasaisempi
kuin kotona paahdetun kahvin.

Onko kahvipakkauksen päivämäärä sinulle tärkeä?
Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin aromien säilyttämisessä?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kaupasta tuttu sähkökahvimylly

A. Akreniuksen sähkökonepaja Helsingissä
valmisti 50–60-luvuilla erilaisia sähköllä toimivia kahvimyllyjä.
Kaikkein tavallisin näistä myllymalleista
oli A. Akreniuksen malli KM-0,5.

Lasikupuun mahtui kahvipapuja kilon verran.
Kun haluttu määrä kahvia oli jauhettu,
myyjä kopautti puukapulalla teräksistä suppiloa.
Silloin jauhetun kahvin viimeiset murut
tipahtivat alla olevaan pussiin.

Akreniuksen kestäviä kahvimyllyjä on vieläkin käytössä.
Niitä voi nähdä kaupoissa, jotka myyvät vastajauhettua, tuoretta kahvia.

Onko sinulla kokemuksia kaupan kahvimyllyistä? Millaisia?
Ostatko joskus kaupassa jauhettua kahvia?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 31.

 

Kekseliään kansan korvikkeet ja vastikkeet

Vaikeina aikoina kahvia säännösteltiin.
Ihmiset kuitenkin kaipasivat kahvin makua
ja piristävää vaikutusta.
Kekseliäs kansa kehitti erilaisia
vastikkeita ja korvikkeita.

Kahvin vastike ei sisältänyt lainkaan kahvia.
Vastiketta valmistettiin erilaisista
suomalaisista kasvikunnan aineista.
Vastikkeista tunnetuin oli voikukan juuri.
Vastiketta tehtiin myös ohrasta, rukiista,
tammenterhoista, sokerijuurikkaasta,
herneistä, pavuista ja jopa perunankuorista.
Sikurin ja juolavehnän juuret sekä
kallioimarteen maavarret kelpasivat myös.

Korvikkeessa oli yleensä aitoa kahvia 15–25 %.
Useimmiten korviketta tehtiin rukiista ja ohrasta.
Jyvät keitettiin pehmeäksi, kuivattiin ja paahdettiin.
Korvike jauhettiin hienoksi ja sekoitettiin jauhettuun kahviin.

Luontaistuotekaupoissa myydään nykyään pikakahvin kaltaista vastiketta.
Myynnissä on esimerkiksi viljakahvia, joka sisältää paahdettua ohraa, ruista ja sikuria.
Myös pakurikäävästä tehty juoma muistuttaa vastiketta.
Sitä on kutsuttu Suomessa nimellä ”tikkatee”
Se on nykyään suosittua superjuomaa.

Oletko juonut korvikkeita tai vastikkeita? Miltä ne maistuivat?
Ovatko uudet viljakahvit tai pakurijuoma sinulle tuttuja? Haluaisitko maistaa?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

© Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Keräilykuvat ja kansiot houkuttelivat

Kahvi Oy julkaisi autosarjan jo vuonna 1938.
Sotavuosina kylkiäisiä ei tarvittu.
Kahvi ja muu tavara meni kaupaksi ilmankin.
Keräilykuvien kultavuodet olivat 50-luvulla.

Sekä pojat että tytöt keräsivät kuvia innolla.
Seitsemän paahtimoa julkaisivat vuosina 1954–1955
yksitoista autoaiheista keräilykuvasarjaa.
Sarjat tekivät tutuksi monet automerkit ja mallit,
joita ei Suomen sora- ja saviteillä näkynyt.
Kuvia liimattiin vihkoihin ja keräilykansioihin.
Keräilykansion sai kaupasta yleensä viittä autonkuvaa vastaan.
Täyteen kerätystä kansiosta sai palkintona leluauton.

Pauligin autoaiheinen keräilysarja oli tunnettu ja suosittu.
Myös muilla paahtimoilla oli omat keräilykorttinsa.
Kahvi Oy julkaisi OKA-kahvin auto- ja kilpavaunusarjoja.
Myös SOK ja Veekoo-Tirronen julkaisivat autosarjoja.
Kesko julkaisi lintuja, perhosia ja muita eläimiä.
K-kahvin liikennetietosarja esitteli liikennemerkkejä.

Oletko kerännyt keräilykuvia? Millaisia?
Onko sinulla vielä jäljellä kuvia tai kansioita?
Kerro lisää.

Tulosta 8 väritettävää autoa: Väritä autoja.

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 29.
Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 59.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kirjailija Hella Wuolijoki & co

Kulttuuripitoista seurustelua: vasemmalta kirjailija Hella Wuolijuoki, näyttelijä Glory Leppänen, maisteri T. J. Särkkä ja elokuvaohjaaja Matti Kassila.

Virossa syntynyt,  äärivasemmistolainen Hella Wuolijoki (1886-1954) oli alunperin Ella Maria Murrik. Hän oli monipuolinen persoona: näytelmäkirjailija, kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja, maanviljelijä ja rikas liikenainen. Talvisodan aikana hän änkesi itsensä mukaan rauhanneuvotteluihin ja jatkosodan aikana hänet tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta. Hän majoitti neuvostoliittolaista desanttia, Kerttu Nuortevaa. Wuolijoesta on tehty elokuva Hella W.

Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuori-sarjan, jonka esikuvana oli hänen puolisonsa Sulo Wuolijoen kotitalo, Hauholla sijaitseva Vuolijoen kartano. Hella Wuolijoen kynästä ovat näytelmät Entäs nyt Niskavuori? Niskavuoren Heta, Niskavuoren leipä, Niskavuoren naiset, Niskavuoren nuori emäntä, Häijynpuoleisia pikkunäytelmiä, Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle, Justiina, Juurakon Hulda, Kulkurivalssi, Työmies Rantasen perhe ja Vihreä kulta.

Hella Wuolijoki oli vakoilija, joka hyödynsi liikesuhteitaan politiikassa ja politiikkaa liikesuhteisssa. Hän laati Neuvostoliiton lähetystölle Helsingissä säännöllisiä poliittisia tilannekatsauksia.

Wuolijoki on Erkki Tuomiojan äidin äiti.

YLE:n Elävässä arkistossa on useita Hella Wuolijokeen liittyviä dokumentteja.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc   Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Helsinki 1952. Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r52-1692_1.tif

 

Kirkkaampaa kahvia kalalla ja vedellä

Pannukahvi sai usein keittämisen jälkeen
selvitä hetken aikaa pannumyssyn alla.
Kahvista tuli kirkkaampaa,
kun kuumaan pannuun lorautettiin
vähän kylmää vettä.
Kahviin saatettiin lisätä myös
muutama pesty lahnan tai säynävän suomu.

Kaupasta sai ostaa kahvinselvikettä.
Kahvin selvike teki kahvista kirkkaampaa.
Tehtaissa selvikettä valmistettiin kalan nahasta,
ja selvikepussin sisältö näytti teipin paloilta.

Pauligin selvikepussin käyttöohjeessa luki:
”Valmistettaessa kahvia tavallisessa kahvipannussa
kahvinselvike kirkastaa kahvin antamatta minkäänlaista sivumakua.
Kahvin kiehahtaessa lisätään siihen yksi selvikeliuska vesilitraa kohden.”

Millä tavalla sinä sait kahvista kirkasta?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.
Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 33.

 

 

Kodin kaapeista tutut talouspurkit

Suorakaiteen muotoisia purkkeja kerättiin
monissa kodeissa talouspurkeiksi.
Paulig keksi tehdä purkkeja varten
liimapintaisia nimilappuja.
Koska tarjolla oli erilaisia nimilappuja,
joissa luki esimerkiksi sokeria tai riisiä,
monet ostivat useita purkkeja ruoka-aineiden säilytystä varten.

Kahvipannu pysyi lämpimänä pannumyssyn alla.
Paahtimot valmistivat kahvimyssyjä, jotka olivat samalla mainoksia.
Tavallisempaa oli kuitenkin tehdä pannumyssy itse.
Lapset nappasivat joskus pannumyssyn päähänsä.
Sen avulla leikissä syntyi monta roolihahmoa.

Millaisia kahvipurkkeja kotisi kaapeista löytyy?
Mitä säilytät niissä?
Oletko tehnyt pannumyssyn? Millaisen? Kenelle?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

 

Mallipiirroksia opettajalle kahvista ja teestä

Kuva on Bertta Välilän kirjasta Alakansakoulun kotiseutuopin käsikirja vuodelta 1951.
Kirjan kansikuva

Kuva CC BY 4.0 Outi Mäki

 

Markkinakikka Pauligin viitoset

Vuonna 1931 syntyi Kanadalaisessa kylässä Dionnen viitoset.
Nämä viisi tyttöä tunnettiin pian ympäri maailmaa.
Koska Pauligilla oli myynnissä viisi kahvilaatua,
Paulig keksi mainostaa niitä Pauligin viitosina.

Huomiosekoitusta kuvailtiin:
”Täyteläisen voimakas ja hieno keskiamerikkalainen laatusekoitus”.
Juhlasekoitusta kuvailtiin:
”Erittäin hieno sekoitus valikoituja kahvilaatuja maustettuna keskiamerikkalaisilla ja Mokka-laaduilla”.
Sinettisekoitusta kuvattiin:
”Täyteläisen voimakas ja hieno keskiamerikkalainen laatusekoitus”.
Edullinen Paula-sekoitus maksoi 200 markkaa.
Sitä kuvailtiin sanoilla:
”Maukas ja riittoisa brasilialaissekoitus”.
Kallis ja paremmalle väelle suunnattu Presidentin sekoitus maksoi 330 markkaa ja sitä kuvailtiin näin:
”Maailmanmarkkinoiden hienoimmista kahvilaaduista valikoitu erikoissekoitus”.

Minkä pakkauksen näistä Pauligin viitosista valitsisit?
Muistatko Dionnen viitoset? Mitä sinulle tulee heistä mieleen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.