Kuvalista

Kirjoita tähän, minkä aiheisia kuvia haet. Käytä hakusanoina kuvapankin omia kuva-aiheita (luettelo edellisellä sivulla).
Emäntä puuhellan ääressä

Uuden Suomen kummiperheen emäntä laittaa ruokaa.
Perheen kuopus kopassaan lieden lämmössä 1940-luvulla.

Puuhella oli ennen kodin sydän.
Sillä tehtiin ruuat ja lämmitettiin vedet.
Keittiö tai tupa lämpisi nopeasti siinä samalla.
Iso puuhella oli paikoilleen muurattu.
Se sijoitettiin leivinuunin yhteyteen.
Monessa hellassa oli Högforsin valurautainen elementti.
Se upotetaan muurattuun jalustaan.
Huuva muurattiin hellan päälle.

Kuvan kaltaisissa suurissa helloissa oli usein takana syvennys,
jossa saattoi kovilla pakkasilla nukkua mukavan lämpimässä.
Vähintään sen paikan valloitti kissa.

Savupellejä oli useampia ja niistä vain yksi oli kerrallaan auki.
Kesäpelti päästi savukaasut suoraan piippuun.
Paistopelti ohjasi kaasut uunin ympäri.
Talvipelti pakotti savukaasut kiertämään muurissa niin,
että tiilet lämpenivät ja lämmittivät kotia.

Pienemmissä tiloissa oli myös peltikuorisia omilla jaloillaan seisovia
ja tulenkestävällä massalla vahvistettuja liesiä.
Luukut olivat valurautaa.

Hellan kyljessä oli kuparinen säiliö veden lämmittämiseen.
Sen lisäksi hellan suurimman levyn päällä pidettiin  
jatkuvasti kookasta vesikattilaa.

Edelleen monella kesämökillä on puuhella
ja sen virittelyä pidetään rentouttavana puuhana
- kunhan hormi on kuiva ja vetää hyvin.


Kehtolaulu (Raita tietokanta).

Sotien jälkeen monet tahot järjestivät keräyksiä huono-osaisten hyväksi.
Uusi Suomi valitsi kummiperheen, jolle kerättiin rahaa lukijoilta.

Vanha tuutulaulu
Tuuti, tuuti lasta,
kissa tuli vastaan.
Kissa hyppäs kiikun päälle
ja kiikutteli lasta.

Elämänohje
Tee työtä kuin eläisit ikuisesti,
rakasta kuin kuolisit huomenna.
     

Sananlasku
Joka keitetyn paistaa, se makean maistaa.

Suomen valokuvataiteen museo, Kuvia kaikille -sivusto

Kuva cc  Suomen valokuvataiteen museo/Alma Media/Uuden Suomen kokoelma
Kuvan tunnus museon kokoelmissa: d2004_17_r1_r40-49-131_3.tif 

 

Happaneminen

Valmis taikina jätetään happanemaan yön yli.

Penkillä oleva korvo on peitetty valkoisella liinalla.

Kuvan jauhovakka on punottu tuohesta.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Hierimen puhdistus

Emäntä irrottaa taikinaa hierimestä veitsen avulla.

Taikinakorvon vieressä jauhovakka ja äyskäri.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Imuri

Kuva on kirjassa Muistoissamme 50-luku sivulla 46
kappaleessa 13. Kodin tavarat ja siisteys.

Kuva © Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

 

Jauhojen lisääminen

Äyskärillä lisätään jauhoja sen verran,
että syntyy sakea velli.

Korvo peitetään ja
seos jätetään hapantumaan vähintään yön yli.
Jos korvo tai huone on kylmä,
hapantuminen vaatii enemmän aikaa.

Seos on valmista,
kun se kuplii ja tuoksuu happamalta.

Taikinaan lisätään jauhoja ja sekoitetaan (kuva).

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kahvipavut jauhettiin käsipelillä

Kotioloissa kahvi jauhettiin kahvimyllyllä,
joka oli yleensä valmistettu puusta,
metallista, posliinista tai bakeliitista.

Vaalea puinen kahvimylly on tehdasvalmisteinen.
Vanha ja tumma puinen kahvimylly on kyläsepän tekemä.
Oikealla puolella oleva tummanruskea mylly on bakeliittia.

Kahvimyllyssä on kampi, jota veivataan käsin.
Jauhettu kahvi putoaa myllyn alaosassa olevaan astiaan.
Tavallinen kahvimylly laitettiin polvien väliin.
Myöhemmin yleistyivät seinämyllyt,
jotka olivat usein valkoista posliinia.

Millaisia kokemuksia sinulla on kahvin jauhamisesta kotona?
Kenen tehtävä oli kahvin jauhaminen?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.

 

Kaulauslauta ja tukki

Kaulauslauta ja -tukki olivat entisajan mankeli.
Niitä käytettiin vielä 50-luvulla,
koska pieniin kaupunkikoteihin ei mankeli mahtunut
eikä suuria, yhteisiä mankeleita ollut kovin tiheästi.

Hieman kosteat, viikatut ja vedetyt liinavaatteet kiedottiin tiukasti kaulaustukin ympärille.
Kuperalla laudalla rullattiin pakettia edestakaisin puhtaan pöydän tai penkin päällä, kunnes kangas oli sileää.
Lopuksi lakanarulla painettiin kaulauslaudalla pöytää vasten litteäksi.

Kaulauslautaa kutsutaan myös kauluulaudaksi ja Karjalassa rullookartuksi ja kataipaalikaksi.
Nykyisin käytetään myös sanoja mankelilauta ja -pölkky.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 42.

Kuva © Kirsi Alastalo

 

Keittokirjoja

Alli Oksasen ja Liisi Harmion Maija keittää on keittokirjaklassikko.
Vuonna 2004 siitä julkaistiin jo 14. painos.
Kirjasta on kaksi versiota: Maija keittää kotona ja Maija keittää koulussa.
Muita klassikoita ovat Kotiruoka ja Ulpu Järvisen Joka kodin keittokirja.
Monet muistavat myös Hanna Pukkilan kirjan
Kisatytön keittiö – Maija Honkasen ruokavuosi 1952.

Suosittuja ruokia 50-luvulla olivat läskisoosi, tirripaisti, kesäkeitto,
hernekeitto, paistetut silakat, lihakeitto, makaroonilaatikko, makkarakastike,
maitokaali, tilliliha, silakkalaatikko, kaalikääryleet, nakkikeitto ja sienikastike.

Kuva kuuluu Muistoissamme 50-luku -kuvapakkaan. Kuva 38.

 

Kohonneet leivät

Pöydän vasemmassa päässä ovat kohonneet ruisleivät.
Takana nyrkkirieskoja.

Penkillä on taikinakorvo (-tiinu) ja jauhovakka.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kohonneiden leipien paineleminen

Etualalla painellaan kohonneita leipiä matalammiksi.
Sen jälkeen niiden annetaan peitettyinä vielä hiukan kohota.

Leipien pinnat voi voidella vedellä,
jos haluaa, ettei pinta halkeile.

Voitelunesteenä on käytetty myös maitoa, piimää, kahvia, sokerivettä,
munaa ja siirappivettä (1 dl vettä/1 rkl siirappia).
Leivät sivellään ennen uuniin panoa ja vähän ennen uunista ottamista,
että kuoresta tulisi kauniin kiiltävä, tasainen ja pehmeä.

Taustalla näkyy nyrkkirieskoja.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Kotimökin ikkuna
Kotivärit Kas-Kas

Kas-Kas-kotivärjäyspaketteja myytiin tekstiilien ja lankojen värjäykseen.

Villalankoja värjättiin myös keittämällä kasveista ja sienistä väriaineita
ja liottamalla lankoja näin saaduissa kuumissa kylvyissä.
Kaikkia värisävyjä ei tällä menetelmällä saatu aikaiseksi.
Kaupan väreissä oli enemmän vaihtoehtoja.

Lankojen värjäämisestä luonnon keinoin on video Perinteet.fi-sivustolla.

Sanastoa: purettaminen, kemikaali

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Leipien kopauttaminen

Emäntä kopauttaa leipää varmistuakseen, että se on kypsä.
Kypsän leivän tunnistaa värin lisäksi siitä,
että kopautettaessa siitä kuuluu kumiseva ääni.
Se on myös kevyehkö.

Jos leivät ovat huonosti kohonneet,
syynä voi olla kylmä huone, liian lyhyt kohotusaika,
vähäinen happaneminen tai liian kova taikina.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipien laittaminen uuniin

Leivinuunissa poltetaan pitkiä halkoja kuivaa puuta, tavallisesti pari pesällistä.
Jos leivinuuni seisoo pitkään käyttämättä,
kannattaa ensin polttaa nuohousluukussa vähän paperia.
Silloin ilma lämpenee ja veto paranee.
Jos näin ei toimi, savut pöllähtävät puita sytyttäessä herkästi tupaan.
Kahdella pesällisellä puita lämpötila nousee noin 250-280 asteeseen.
Mitä kuumemmaksi uuni lämmitetään, sitä kauemmin se on sopivan lämpöinen.

Hiiliä sekoitellaan välillä, niin arina kuumenee tasaisesti.
Mänty ja kuusi palavat nopeasti ja niistä syntyy vähemmän hiiltä.
Koivu palaa kuumimmin ja siitä syntyy pitkään hehkuva hiillos.
Kun häkäpelti on avattu, kuumat hiilet kolataan pois.
Häkäpelti on tärkeää jättää auki,
sillä niin kauan, kun hiili palaa, kehittyy vaarallista häkää.
Tyhjä uuni puhdistetaan lämpimään veteen kostutetulla koivuluudalla.

Kuvassa emäntä laittaa leipää uuniin kypsymään pitkävartisella puisella leipälapiolla.
Leiville sopiva lämpötila on noin 200-250C.

Tavallinen paistoaika ruislimpulla on noin tunti.

Iso leivinuuni voi pitää koko talon lämpimänä muutaman päivän.

Kun uuni on jäähtynyt 150 asteen vaiheille,
sinne sopii laittaa riisipuuro ja silakkalaatikko kypsymään.
Uuniriisipuuro tarvitsee kahden ja puolen tunnin kypsymisajan.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipien pisteleminen

Pisteleminen estää leivän kuoren nousemisen koholle, irti alaosasta.
Jos kuoren ja taikinan väliin paistettaessa jää ilmaa, kuori helposti palaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipiä hapanjuuritaikinasta

Leivinuunin kokoa on usein kuvailtu kertomalla,
kuinka monta leipää siinä mahtuu kerralla paistumaan:
5, 6 tai 7 leivän uuni.

 

Runo
Soudetaan Sorolaan,
pitkä on matka tätilään.
Täti leipoi suuren leivän,
pani paljo voita päälle.

Mummo se herkkuja paistaa,
tekisi mieleni maistaa.

 

Kuva cc Outi Mäki

 

Leipätaikinan alustaminen

Jauhojen lisäämisen jälkeen juuri aluksi nousee,
mutta laskeutuu sitten alas.
Silloin se on valmista alustettavaksi.

Taikina alustetaan käsin.
Huonosti alustettu taikina kohoaa huonosti,
lässähtää uunissa ja leivän pinta halkeilee.

Pula-aikoina Suomessa lisättiin ruisjauhojen jatkeeksi pettua.
Sitä saatiin männyn jälsi- ja nilakerrosta kuivamalla ja jauhamalla.
Pettu on tutkimuksissa osoittautunut monessa suhteessa
jopa ravintorikkaammaksi kuin kotimaiset viljalajimme.
Se sisältää runsaasti ravintokuitua, rautaa, mangaania ja sinkkiä.
Petussa on myös runsaasti flavonoideja, joilla on positiivisia terveysvaikutuksia.
Se on siis terveellinen elintarvikkeiden raaka-aine.
Petun määrä tuotteessa ei saa kuitenkaan ylittää 25 painoprosenttia.
Liian suurina määrinä se aiheuttaa vatsavaivoja.
Pula-aikoina vaivoja ilmeni.
Siksi petun terveellisyys on tullut monelle suurena yllätyksenä.

Nykyään on myynnissä sekä pettujauhoa
että männyn samoista osista tehtyä terveysjuomaa.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leipätaikinan pyörittelyä

Taikinaa pyöritellään ja käännellään pöydällä,
jossa on ohuelti ruisjauhoja,
kunnes se ei enää tartu käsiin.

Joskus pirteissä on ollut käännettävä pöytälevy.
Toisella puolella on leivottu ja
toinen puoli on ollut käytössä muuna aikana.

Älä koskaan sano, ettet osaa.
Sano: Minä opettelen.

Kun joku kysyy: Kykenetkö?
Vastaa: En tiedä ennen kuin olen yrittänyt.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Leivän leipominen

Vasemmalla emäntä pyörittelee kartiomaista leipää.
Oikealla nuori emäntä on asettamassa uutta leipäkartiota valmiiden leipien vierelle.
Jauhotettu pöytää estää taikinaa tarttumasta pöydän pintaan kiinni.
Takana näkyy hierin, äyskäri, pyörittelemätöntä taikinaa ja taikinan juureksi jätetty taikinan pala.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Liinavaatteet korissa
Mankeli

Mankelissa on kaksi telaa.
Alemmassa telassa on kiinni pellavakangas.
Kostutetun, vedetyn ja taitetun lakanan pää asetetaan
pellavakankaan päälle ja lakana rullataan telalle,
jolloin paino litistää sen suoraksi.

Mankeleissa saattoi olla päällä isoja kiviä painona.

Mankeloitu tekstiili säilyy kauemmin puhtaana, koska sen pinta tiivistyy.
Se ei myöskään päästä huoneilmaan niin paljon pölyä kuin mankeloimaton.

Ennen mankeleita liinavaatteita silitettiin kaulauslaudan ja tukin avulla (Keski-Suomen museo).

Kuva CC0 Outi Mäki

 

Nenälleen leivotut leivät

Valmiit kartiomaiset leivät pirtin pöydällä.
Näin leivotuista leivistä on sanottu, että ne on leivottu "nenälleen".

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Paistuneet leivät uunissa

Kypsiä ruislimppuja perinteisessä leivinuunissa.
Uunin suun edessä näkyy tuhkakasa,
joka on vedetty uunista ennen limppujen sisään laittoa.

Immi Hellénin runo Uuni:

On uuni tuvan seinällä
niin nokisena, mykkänä,
ja tyhjäntoimittajana
sen mieli on niin apea.

Se korkea kuin vuori on
ja kuitenkin niin osaton.
Se siinä seistä kököttää
ja aivan huomiotta jää.

Se kylmä on kuin talviyö,
ei sydän rinnassa sen lyö,
ja elo tuntuu löyhältä,
niin kurjalta ja köyhältä.

Syysilta saapui synkkä niin,
nyt uuniin puita pistettiin
ja tuohta puiden lomahan –
tää toimi sangen somahan.

Pien’ tikku punanuppinen
sai sitten aikaan ihmehen:
Kas, tuohi tuleen leimahtaa,
jo puissa lieskat loimuaa.

Ja kylmyys uunin entinen
on poissa, siinä hymyillen
se seisoo lämmin rinnaltaan,
luo sätehiä pinnaltaan.

Ja ääreen uunin vähittäin
nyt piiri kaunis kertyy näin,
mi puhdetöissään touhuaa,
kun takkavalkee loimuaa.

On isä töissä Tapion,
hän veistää vartta lapion.
Käy äidin rukki suristen,
saa lankaa rullaan huristen.

Ja sisko kangaspuissahan
saa lentämähän sukkulan.
Pien’ veikko veistää purttansa
ens’ kesäkauden varalta.

Ja takkavalkeen heijastus
se on kuin onnen kajastus.
Se tuntuu ihmeen hyvältä
ja lämmittävi syvältä.

Kuva kuuluu sarjaan Suomi syö ja juo.

CC-BY Kuvaaja Pekka Helin. Keski-Suomen museon kokoelmat

 

Paperinarua ja patasuteja

Paperinaru oli pula-ajan tuote.
Paketointikäytön lisäksi siitä tehtiin kangasta, korsetteja ja puukenkien päällisiä.
Toisen maailmansodan jälkeen insinööri Piippo perusti kartonginjalostustehdas Piippo Oy:n.
Tehtailija suunnitteli ja valmisti koneet ja laitteet itse.
Hän aloitti muun muassa paperinarun tuotannon.
Hän myös keksi, että paperinauhaa pyörittämällä saa aikaiseksi näppärän tikkataulun.
Monet naiset kiersivät kotityönään tikkojen päitä metalliosiin.
Pakkaus Piippo Oy on edelleen perheyritys ja se on Suomen ainoa tikkataulujen valmistaja.
Nykyään paperinarua myydään askarteluliikkeissä mm. kranssien valmistukseen.
Paperinarusta myös kudotaan design-mattoja.

Yleensä patasudit tehtiin ohuemmista puiden juurista kuin tässä kuvassa.
Keittoastioiden pesimiä tehtiin myös varvuista.
Lapset keräsivät keväisin tarveaineiksi tuoreita varpuja, jotka sidottiin keskeltä tiukasti langalla.
Nykyään myynnissä olevat patasudit on sidottu riisinjuurista.

Kuva kuuluu sarjaan Arjen esineitä vuosien takaa.

Kuva © Emilia Nieminen

 

Pavut paahdettiin prännärillä

Yleensä kotioloissa kahvia paahdettiin
ja jauhettiin sen verran kuin tarvittiin.
Kahvipavut paahdettiin prännärillä eli rännälillä.

Jotkut liottivat papuja, jotta ne turpoaisivat.
Prännäri kuumennettiin hellalla tai hiilillä.
Pavut laitettiin prännäriin, kansi suljettiin ja kampea kierrettiin.
Näin kahvipavut paahtuivat tasaisemmin.
Paahdetut pavut kiilsivät kauniisti,
jos sekaan lisäsi hiukan voita.

Paahdetut kahvipavut säilyivät hyvin
muutaman viikon ajan.
Jauhetun kahvin aromit haihtuivat
ja rasvat härskiintyivät nopeammin.

Kahvin paahtaminen onnistuu tavallisella paistinpannullakin.
Kahvikaupat myyvät raakoja papuja.

Millä tavalla onnistuit parhaiten kahvin paahtamisessa?
Maistuuko sinulle tumma vai vaalea paahto?

Kuva kuuluu sarjaan Kahvimuseon aarteita.

Kuva © Kirsi Alastalo 2015. Kuvauspaikka Vilkkimäen kahvimuseo, Lieto.